Paluu lapsuuden lempipuuhiin

Mun on pitänyt kirjoittaa vaikka mistä jutuista, mutta kun aina on olevinaan niin kiire... Halusin laittaa tänne vähän häähömppää, koska lapsuudenystäväni häitä juhlittiin reilu viikko sitten ja sain kunnian toimia kaasona. Kaikenmoisia ruokajuttuja olis varastossa. Kesälomasuunnitelmia. Treeniohjelmia. Uusimpana mielenkiinnon kohteena aikuisille tarkoitetut värityskirjat. Oon ollut niistä aivan intona, koska olen aina rakastanut värittämistä. Tätä nykyä nuo lasten värityskirjat vaan tuppaa olemaan hieman pitkäveteisiä väritettäviä isojen väripintojen takia ja lisäksi niiden värittäminen on hankalaa, kun mukana on aina apuri joka vie kynät kädestä ja huutaa vieressä, että "EI SILLÄ VÄRILLÄ!". 

Nyt oon siis ehkä hiukan liiankin innoissani mun uudesta värityskirjasta! Kyseessä on Johanna Basfordin Secret Garden. Näitä kirjoja taitaa saada jo melkein mistä vaan kirjakaupasta (hinta varmaan siinä 15 euron kieppeillä) ja saman tyylisiä kirjoja löytyy ihan markettien lehtihyllyistäkin. Oman kirjani sain puolisoltani tuliaisiksi Norjasta, kun olin kertonut nähneeni omalla työreissullani Ruotsissa just tuon tietyn kirjan ja että ihastuin siihen, mutta en viitsinyt sitä ostaa minimoidakseni kotiin raahattavan tavaran määrän. 

Mietin pitkään, millä väreillä kuvia värittäisin. Hyvillä puuväreillä saisi kauniita häivytyksiä ja pehmoisemman tunnelman kuviin. Toisaalta mua houkutteli hirveästi huopakynät (joista työkaveri itse asiassa ensin puhui, muuten en olisi tullut ajatelleeksikaan sellaisia), joilla kuviin tulisi erilaista särmää. Kirjan sivut ovat sen verran paksut, että arvelin niiden kestävän tusseilla värityksen. Niinpä lähdin Suomalaiseen kirjakauppaan kyniä metsästämään. Myyjä olisi puoliväkisin halunnut myydä mulle puuvärit, mutta lopulta sain kaipaamani huopakynät. Niillä lähti eka kuva tulemaan, mutta koska mulla on myös hyvät puuvärit kotona, saatanpa vaihtaa tyyliä välillä. 

Aloitin kuvan värittämisen eilen. Väritin varmaan pari tuntia. Ihanan terapeuttista hommaa. Ja niin älyttömän koukuttavaa varsinkin tällaiselle "pipertämisestä" nauttivalle ihmiselle. Kuva herää niin jännästi eloon, kun siihen lisäilee väriä pikkuhiljaa, vaikka ihan sinne tänne vaan ja vähän kerrallaan. Värittämisen lopettaminen oli ihan hirveän vaikeaa, koska se lopputulokse syntymisen seuraaminen on niin mielenkiintoista. Värittämisen lisäksi joitakin kuvia voi myös itse jatkaa haluamallaan tavalla.

Kuten arvata saattaa, oli Nepu melkoisen kiinnostunut mun värityskirjasta ja toki kynistäkin. Tänään pitänee lähteä ostamaan hänelle omat, vähän isommat tussit ja uusi värityskirja, jotta voidaan yhdessä värittää. Annoin Nepun testata omia tussejani vähän, kun en kieltääkään tohtinut, ja samalla jännitin mahtavatko ne kestää kolmeveen käsittelyä kovinkaan hyvin. Sovun (ja tussien) säilyttämiseksi siis ehkä parempi, että meillä molemmilla on omat. 

Psykedeelipöllö! Jatkoa seuraa taatusti, kunhan ehdin värittää taas lisää. Ja tiedän taatusti mitä teen tämän viikon jälkeen alkavalla kesälomalla. Väritän niin maan perskeleesti.