Joulukorttiaskartelut 2015

Etsiskelin Pinterestistä joulukortti-ideoita silmällä pitäen sitä, että voisin askarrella kortit yhdessä lapsen kanssa. Löysin tosi monta hauskaa ideaa, joten niistä riittää varmaan useammaksi tulevaksikin vuodeksi. Tälle vuodelle valikoitui yksinkertainen, mutta hauska korttimalli: sormivärein taiteillut ja tussilla viimeistellyt jouluvalonauhat. Sormivärit oli jo omasta takaa, joten ei tarvinnut hankkia muuta kuin korttipohjat ja postimerkkejä - pääsin halvemmalla kuin vuosiin! 

Siitä se ajatus sitten lähti

Tein meille yhden mallikortin ja yritin selittää Nepulle, mikä on homman nimi. Hän oli niin innoissaan, ettei malttanut oikein kuunnellakaan, vaan maalaili jo tietysti suttupapereita odotellessaan. Yritin ehdottaa, josko hän tekisi minun kanssani yhdessä niitä oikeita kortteja ja näytin hiukan mallia. Innosta puhkuen hän ryhtyi toimeen, mutta kuinka ollakaan hän suhtautui ohjeisiini ja kehotuksiini varsin luovasti. Jouluvalojen sijaan muodostuikin ensin parit hauskat joulupallot, jonka jälkeen alkoi värien lappaminen muovilusikalla korttipohjien päälle. 

No, saatiin kuitenkin mummeille ja kummeille ja hoitotädille ja muille Nepulle läheisille ihmisille lähtemään huolella maalatut ja uniikit kortit. Näiden korttien askartelu oli verrattain nopeaa ja tosi helppoa, ehkä vastaavaa ajatusta voi hyödyntää joskus toistekin.

Tällasii tuli

Lisää Nepun joulukorttinäkemyksiä

Äiti, lue se Pähkinäpää

Iltasatuaika. Saan viimein suostuteltua lapsen laittamaan pään tyynyyn ja alan tiedustella, minkä sadun hän haluaisi kuulla. Ehdotin Nalle Puh -tarinoita sekä sinistä tai vaaleanpunaista prinsessasatukirjaa. Vaaleanpunainen prisessasatukirja valittiin. Satuja on monta, joten esitin pari eri vaihtoehtoa: tarinan prinsessasta ja herneestä tai sitten tarina hammaskeijusta.

"Ei äiti, lue se Pähkinäpää!"
"Mikä on Pähkinäpää?" 

Kelaa, tarkoittaako tuo Tähkäpäätä vai Pähkinänsärkijää. Voisi hyvin olla kumpi vaan. 

"Tarkoitatko Tähkäpäätä?"
"Joo!"
"Vai tarkoititko sittenkin Pähkinänsärkijää?"
"Joo!"

Pähkinänsärkijä se sitten oli. Koska "siinä on se H I I R I". Ja sitten...

Sairastelun ennätysvuosi

Ennen lasta ei juuri flunssat tai muutkaan taudit vaivanneet. Tänä vuonna meidän perheessä on tehty varmaan jonkin sortin sairastamisennätys. Keväällä Nepu joutui olemaan paljon varahoitopaikalla päiväkodissa ja toi sieltä sitten alvariinsa nuhaa ja kuumetta kotiin. Pari-kolme kuukautta meni niin, että oltiin lähes jatkuvasti sairaana. Yksi tai kaksi tervettä viikkoa mahtui väliin eikä tietenkään tasaisesti, vaan koko ajan joku oli kipeä. Kesä meni kivasti, kun oltiin lomilla eikä lasta tarvinnut viedä sen paremmin pph:lle kuin päiväkotiinkaan pitkään aikaan.

Vuoden alkupuoliskolla mulla oli yks poskiontelontulehdus ja yks keuhkoputkentulehdus, Nepu oli lukemattomia kertoja nuhassa, yskässä ja kuumeessa. Puolisokin on sairastanut epätavallisen paljon, vaikkakin hänellä on usein tauti ollut hiukan lievempänä. Reilu kuukausi sitten olin kuumeessa ja kovassa nuhassa. Ja taas edellisviikolla Nepu oli kuumeisena ja yskivänä kotona, seuraavalla viikolla oli sitten vaihteeks mun vuoro.

Olen kipeänä edelleen. Enkä muista koska viimeks olis näin kamala nuha edes ollut. Vähän kuumetta, aivan järkyttävä yskä, joka jatkuu jo toista viikkoa sekä tosi sitkeä räkätauti, joka nyt viimein suvaitsi sitten muuttua vielä vuoden toiseksi poskiontelotulehdukseksi. Työterveyslääkäri totesi aamulla, että "Ei susta pääse näköjään millään eroon". Viime viikolla kävin ensin muuten vain näytillä, kun olo oli niin kamala ja sitten toistamiseen vielä kipuilevien korvien takia. Nyt taas. Tällä kertaa lähdin antibioottikuuri kourassa ja taas sain käskyn vaan levätä. 

Nyt odotan, että puolisolla tulis sopiva väli lähteä heittämään mut kotiin. Kunhan sinne pääsen, taidan korkata purkillisen Ben&Jerry'siä. Ei niin pahaa tautia, että jätski ei auttais.

"End of an era"

Jo 11 vuotta (siis mihin tää aika menee?) mulla on ollut pieni viininpunainen Fiat Bravo. Nyt tämän auton tarina meidän perheessä näyttäisi tulleen päätökseensä. Italialaiseksi (käsittääkseni) varsin uskollisesti meitä palvellut auto on yksinkertaiseksi käynyt liian pieneksi ja turvattoman tuntuiseksi lapsen kanssa kulkiessa. Eikä turvaistuimen ja lapsen säätäminen kolmioviseen autoon näin ihan suoraan sanottuna ole mikään ergonomian kukkanen. Puhumattakaan pikkuruisen takakontin epäkätevyydestä.

Oon sujuvasti katsellut vaihtoautokandidaatteja ja käynyt koeajamassakin niitä. Mutta kyllä varmaan tuntuu oudolta, kun Fiat sitten lopulta katoaa meidän pihasta. Sillä on aika monet seikkailut vuosien saatossa tehty. Kyllä tää jollain tapaa on jonkin aikakauden loppu, uskollinen ja jo aika paljon elämää nähnyt pikkuauto vaihtuu viimein "aikuisten" autoon. Mä näköjään jotenkin kiinnyn myös autoihin. Tuntuu haikeelta luopua niistä, etenkin tästä yksilöstä. Sillä on kuskattu kissoja, koiria, ystäviä. Käyty jännittävillä ajeluilla ja koettu erinäisiä vikatilanteita. 

Uusi auto on siis ollut hiljaisessa etsinnässä jo jonkin aikaa ja tänään päästiin hieromaan yhdestä autosta kauppoja. Kuinka ollakaan alkuperäinen budjetti tuplaantui matkan varrella, mutta jospa tämä uusikin hankinta olisi meillä sitten seuraavat 11 vuotta. Meille tulee Citroen C4 Picasso. Tila-auto. Koska tulevana keväänä tarttis saada mahtumaan toinenkin turvaistuin auton takapenkille. 

Tästä kaikesta innostuneena tilasin uuden Bola-korun vanhan kolhiutuneen tilalle ja ajattelin tulla kaapista.

Ekat Halloweenit perheen kesken

Meillä ei oo Halloweenista kauheesti perustettu ennen tätä syksyä. Viime perjantaina me kuitenkin pidettiin omat pienet juhlallisuudet - jos niitä nyt siksi voi kutsua. Tätä ei olisi varmaankaan tapahtunut, ellei hoitotäti olisi sairastunut ja perjantain hoitopäiväksi suunnitellut Halloween-naamiaiset siirtyivät toiseen ajankontaan. Nepulle oli kuitenkin hänen toiveestaan ostettu valmiiksi kurpitsapuku, johon hän sitten pukeutui perjantai-iltana, kun päästiin töistä ja hoidosta kotiin. Mulle hän valitsi kaapista mielestääna aiheeseen sopivan t-paidan.

Puoliso oli vaihteeksi töissä aika myöhään, joten ihan vaan tyttöjen kesken tehtiin sitten pientä purtavaa Halloween-teemalla  ja katsottiin jotain mukavaa ohjelmaa yhdessä. Meillä oli pöydässä nakkimuumioita, kummitusbanaaneja, viinirypälematoja (olisin tehnyt niille vielä silmät, mutten heti keksinyt näppärää keinoa ja sit lapsi söikin jo kuormasta), mandariineista tehtyjä minikurpitsoja ja pari kananmunavenettä juustopurjeella. Täytyy sanoa, että meillä oli melko lystiä ruokia laitellessa. Nakkipaketista otettiin ekana ruuantekonakit ja kippistettiin niillä, sitten askarreltiin loput syötävät.

Meillä oli myös tunnelmavalaistus. Puolisokin oli kotiin tullessaan ihmetellyt miksi olkkarin ikkuna näyttää niin oudolta. Me oltiin säädetty verholaudan valot sinisiksi. Samoin keittiössä ja Nepu halusi oman huoneensa pöytälamppuunkin sinisen valon. Näytti tosi hienolta, kun muuten oli hämyisää. Ja sit olikin ilta kruunattu, kun iskä liittyi seuraan nakkimuumioita syömään.

Työn pyörteissä

Onhan tässä taas ehtinyt jokunen viikko vierähtää. On tää elämä ollut taas melkoista hässäkkää viime aikoina. Eikä se varmaan vuoden loppuun mennessä hirveesti rauhotu. Että huhhuh vaan. Odotan joulua kuin kuuta nousevaa.

Töissä pitää kiirettä. Puoliso reissaa melkein viikottain (tällä hetkellä se on Montenegrossa...). Töiden osalta menee muutenkin aika lujaa tällä hetkellä. Hommia tulee ovista ja ikkunoista, enemmän kuin ehdittäis tehdäkään. Väkeä palkataan lisää nopealla aikataululla ja toivotaan, että se helpottaa resurssitilannetta. Kohta me ei mahduta edes tähän toimistoon enää. Tietenkään näin hyvästä työtilanteesta ei voi valittaa, täähän on suorastaan mahtavaa. Mutta kun tilanteet elää aika nopeesti niin aiheuttaahan tää stressiä vähän siellä sun täällä.

Mä olen myös päässyt mukaan uuteen projektiin, joka on tosi kiireinen ja vie hirveästi energiaa ainakin tässä vaiheessa, kun on paljon uutta opittavana. Projektin tiukka aikataulu ja suht vaativa asiakas vaan meinaavat pukata hikeä otsalle. Kesän Datacap-kurssista ei ihan kauheesti oo ollut hyötyä, koska tässä projektissa hommat tehdään vähän eri näkövinkkelistä ja eri työkalulla. Vieläkin tuntuu, et oon aivan pihalla, mutta kai mä tässä tehdessä vähitellen opin muistamaan miten mikäkin homma hoituu.

Eikä oo ihan kivutonta ollut tää aivojen uudelleenohjelmointi siitä perus dokumenttienhallintajärjestelmähommasta tekstintunnistuksen maailmaan. Ottaa varmaan aikansa, kun mun tippaleipä on siinä järjestyksessä, että osaan ajatella tekstintunnistusta "oikein". Uudet termit, työkalut ja täysin uusi tapa tehdä töitä. 

No mutta, on töissä ehditty data capturen lisäks muutakin sentään. Neukkarin pitkällinen sisustusprojekti saatettiin loppuun menneenä viikonloppuna, kun lauantaina vihdoin päästiin käymään Ikeassa. Perhepäivänä tietysti, kauhea ruuhka. Mutta hengissä selvittiin. Sunnuntaina koottiin ostokset toimistolla, että olis kiva ylläri odottamassa porukkaa maanantaiaamuna. Siitä tuli kiva, vaikka ite sanonkin. Kaipaisin enää uutta nimeä tälle neukkarille, se on tähän asti ollut Risto Ryti -sali (älkää edes kysykö), mutta nyt se ei näytä enää yhtään Rydiltä. Voiskohan sen nimetä kotoisasti vaikka Olkkariksi?

IBM BusinessConnect 2015 - Elinar Lightning Talk

Tsekatkaa ja jakakaa, että saadaan mahdollisimman paljon katselukertoja ja voitetaan Lightning Talk -kisa! Vain IBM Finlandin YouTube-kanavalta jaetut näyttökerrat lasketaan :)

Synttärikakku vol. 3!

Jos nyt suorittaisin tämän kakun paljastuksen, näin muutaman viikon myöhässä. Vaatimuksia kakkua kohtaan sateli sankarilta itseltään melkoinen lista, mutta lopulta päästiin asioista yhteisymmärrykseen: suklaakakkupohja, yhteen väliin mansikkatäyte ja toiseen suklaatäyte, päälle sinistä sokerimassaa sekä kermavaahtoa ja keksejä ja glitterkoristetta. Ja Sven ja Kristoff, joita metsästettiin vähän sieltä sun täältä ja lopulta onneksi löydettiinkin BR-lelusta. Tai siis ainoastaan Svenin piti alkuperäisen suunnitelman mukaan tulla kakun päälle, mutta kuinka ollakaan ei lelukaupasta voinut poistua ilman Kristoffia.

Muut tarjoilut olikin sitten tosi simppeleitä. Pöydässä oli tummalla suklaalla kuorrutettuja vaahtokarkkeja, sankarin itsensä kaupasta valitsemia keksejä, suolapaloina halloumi-paprikanyyttejä sekä paria versiota täytettyjä juustoisia keksejä. Limpparin tilalle valmistettiin minttu-mansikkajuomaa tuoreista mansikoista, mintunlehdistä, kivennäisvedestä ja sitruunalimusta.

Täytekakkupulma

Ihana pieni tyttöni täyttää perjantaina kolme vuotta ja juhlia vietetään lauantaina. Muut tarjottavat on jo jotakuinkin päätetty, mutta kakku tuottaa päänvaivaa. Sankari itse on heitellyt varsin lennokkaita ideoita sekä kakun ulkomuodosta että täytteistä ja ideat vaihtuu jo yhden lauseenkin sisällä muutamaan kertaan. Sen verran lastani tunnen, että kakun olis varmaan parempi onnistua olemaan hänen mieleensä, koska muuten hän luultavasti sanoo, että "En yhtään tykkää siitä". Kun hänellä se on aika tarkkaa...

Tässä muutamia Nepun toiveita kakun ulkonäöstä...

- Haluaisin sellaisen kakun missä on ympyröitä.
- Haluaisin vaaleanpunaisen.
- Siihen voisi laittaa sellaisia karnevaaleja.
- Haluaisin sellaisen kakun, missä on Elsa!
- Ei vaan Elsa ja Anna ja Uula (Olaf) ja Ven (Sven).

Ja mausta...

- Herneenmakuinen
- Ei vaan suklaa!
- Ei vaan mansikka!

Katseltiin yhdessä myös kakkujen kuvia. Nyt oon ihan pulassa, kun en mä vaan tiedä mitä teen! Lopulta Nepu toivoi kakkua, jossa on Sven-poro. Mä en tiedä miten tämän toteutan, pitäisi varmaan etsiä jostain ei-syötävä-Sven kakun päälle koristeeksi ja tehdä vaan joku kiva peruskakku. Karnevaalikeksejä sentään on helppo laittaa kuorrutukseen, kun niitä kerran toivottiin.

Odotan lauantaita hieman jännityksellä, kun en yhtään tiedä millanen kakku uunista mahtaa putkahtaa ulos. Tämmöstä varmaan lähdetään hakemaan :D

Lainattu: https://c2.staticflickr.com/8/7365/11356506805_5b7feb914d_b.jpg

Muut tarjoilut onkin sitten aika simppeleitä ja mahdollisimman vähän vaivaa vaativia. Säästän hermoja ja aikaa, kun meillä on kaikemmoista muutakin hommaa synttäreitä edeltävinä ja seuraavina päivinä. Meikäläiset nimittäin karkaa Espanjaan pariksi viikoksi sunnuntaina.

Paluu arkeen ja tunnelmia kesälomalta

Viikot on taas vierähtäneet niin, että en oo joutanut avata tietokonetta ennen kuin vasta loma viimeisellä viikolla ja silloinkin vain tosi pikaisesti. Nyt oon palannut töihin ja yritän palauttaa mieliin ajan ennen kesälomaa. Yllättävän vaikeaa. Kuukaudessa ehtii unohtaa salasanat ja järjestelmät tuntuu siltä niinku niitä ei olis ikinä ennen nähnytkään. Kyllä tää tästä varmaan... ehkä ens viikolla. 

Vaikka itseä töihin palaaminen ehkä hiukan ensi alkuun kaihersikin, lapsukainen jäi kyllä hyvillä mielin hoitoon, vaikka häntä hiukan etukäteen loman päättyminen harmittikin. Kaipa kavereiden näkeminen ilahdutti, olihan tässä vierähtänyt pitkälti toista kuukautta, kun on saanut viimeksi hoitokavereiden kanssa leikkiä. 

Lomasäät ei olleet kovin kehuttavat vikaa lomaviikkoa lukuunottamatta (ainakin helteen odottajien mielestä), joten puolet alkuperäisistä lomasuunnitelmista jäi toteuttamatta. Mutta olihan meillä silti mukavaa. Kotipihassa on ollut lapselle oma uima-allas, jota on aurinkoisina päivinä saatu lämmitettyä uimakelpoiseksi, joten siinä on polskittu ahkerasti. Ollaan käyty seikkailuilla Meri-Porissa, herkuteltu ja leikitty, käyty ratsastamassa, nukuttu pitkään, syöty aamiaista terassilla, tavattu sukulaisia, käyty mustikassa ja sienessä, jazzailemassa, shoppailemassa, eläimiä rapsuttelemassa, aloiteltu leikkimökin maalausprojektia... Tai mitä mä sitä tähän selostan, kuvat on kivempii!

Jazzeille lähössä asiallisesti varustautuneena.

Maailmampyärä.

Taideterapiaa.

Ja talliterapiaa.

Ipana ja isi heinähyppelyssä.

Innokas ponityttö.

Paluu lapsuuden lempipuuhiin

Mun on pitänyt kirjoittaa vaikka mistä jutuista, mutta kun aina on olevinaan niin kiire... Halusin laittaa tänne vähän häähömppää, koska lapsuudenystäväni häitä juhlittiin reilu viikko sitten ja sain kunnian toimia kaasona. Kaikenmoisia ruokajuttuja olis varastossa. Kesälomasuunnitelmia. Treeniohjelmia. Uusimpana mielenkiinnon kohteena aikuisille tarkoitetut värityskirjat. Oon ollut niistä aivan intona, koska olen aina rakastanut värittämistä. Tätä nykyä nuo lasten värityskirjat vaan tuppaa olemaan hieman pitkäveteisiä väritettäviä isojen väripintojen takia ja lisäksi niiden värittäminen on hankalaa, kun mukana on aina apuri joka vie kynät kädestä ja huutaa vieressä, että "EI SILLÄ VÄRILLÄ!". 

Nyt oon siis ehkä hiukan liiankin innoissani mun uudesta värityskirjasta! Kyseessä on Johanna Basfordin Secret Garden. Näitä kirjoja taitaa saada jo melkein mistä vaan kirjakaupasta (hinta varmaan siinä 15 euron kieppeillä) ja saman tyylisiä kirjoja löytyy ihan markettien lehtihyllyistäkin. Oman kirjani sain puolisoltani tuliaisiksi Norjasta, kun olin kertonut nähneeni omalla työreissullani Ruotsissa just tuon tietyn kirjan ja että ihastuin siihen, mutta en viitsinyt sitä ostaa minimoidakseni kotiin raahattavan tavaran määrän. 

Mietin pitkään, millä väreillä kuvia värittäisin. Hyvillä puuväreillä saisi kauniita häivytyksiä ja pehmoisemman tunnelman kuviin. Toisaalta mua houkutteli hirveästi huopakynät (joista työkaveri itse asiassa ensin puhui, muuten en olisi tullut ajatelleeksikaan sellaisia), joilla kuviin tulisi erilaista särmää. Kirjan sivut ovat sen verran paksut, että arvelin niiden kestävän tusseilla värityksen. Niinpä lähdin Suomalaiseen kirjakauppaan kyniä metsästämään. Myyjä olisi puoliväkisin halunnut myydä mulle puuvärit, mutta lopulta sain kaipaamani huopakynät. Niillä lähti eka kuva tulemaan, mutta koska mulla on myös hyvät puuvärit kotona, saatanpa vaihtaa tyyliä välillä. 

Aloitin kuvan värittämisen eilen. Väritin varmaan pari tuntia. Ihanan terapeuttista hommaa. Ja niin älyttömän koukuttavaa varsinkin tällaiselle "pipertämisestä" nauttivalle ihmiselle. Kuva herää niin jännästi eloon, kun siihen lisäilee väriä pikkuhiljaa, vaikka ihan sinne tänne vaan ja vähän kerrallaan. Värittämisen lopettaminen oli ihan hirveän vaikeaa, koska se lopputulokse syntymisen seuraaminen on niin mielenkiintoista. Värittämisen lisäksi joitakin kuvia voi myös itse jatkaa haluamallaan tavalla.

Kuten arvata saattaa, oli Nepu melkoisen kiinnostunut mun värityskirjasta ja toki kynistäkin. Tänään pitänee lähteä ostamaan hänelle omat, vähän isommat tussit ja uusi värityskirja, jotta voidaan yhdessä värittää. Annoin Nepun testata omia tussejani vähän, kun en kieltääkään tohtinut, ja samalla jännitin mahtavatko ne kestää kolmeveen käsittelyä kovinkaan hyvin. Sovun (ja tussien) säilyttämiseksi siis ehkä parempi, että meillä molemmilla on omat. 

Psykedeelipöllö! Jatkoa seuraa taatusti, kunhan ehdin värittää taas lisää. Ja tiedän taatusti mitä teen tämän viikon jälkeen alkavalla kesälomalla. Väritän niin maan perskeleesti.

Äiti työmatkalla: kamala koti-ikävä

Olin melkein neljä päivää reissussa työn puolesta ja koti-ikävä oli ihan kaamee jo tokana päivänä. Kaipasin Nepua ihan hirveesti. Ikävä vaan paheni puhelinsoitosta, vaikka luulin, että se olis jotenkin helpottanut, että saan puhua Nepulle. Eka kerta varmaan Nepun syntymän jälkeen, kun oon ihan itekseni pois kotoa. Oli mulla reissussa kaksi työkaveria seurana kuitenkin. Toisen kans jaettiin jopa hotellihuone. Veikkaan, että ikävä olis ollu vielä pykälää pahempi, jos olisin ollu hotellihuoneessa illat yksin.

Ikävä puristi rintaa, kun etsiskelin Nepulle tuliaisia. Löysin ihania kukka- ja perhospinnejä ja lopulta sellaisen kukkahiuspannan, jossa oli kunnon säätövara. Ollaan puhuttu paljon seppeleiden tekemisestä, mutta ne kun ei kovin kauaa pysy hyvänä, oli tällanen kestoseppele musta hauska ajatus. Ja kyllä vain, tuliainen oli ihan nappivalinta ja Nepu lähtikin aamulla kukkapanta päässä hoitoon. 

Koti-ikävästä huolimatta reissu oli hyvä. Oltiin siis firman naisväen kanssa Ruotsissa IBM:n järjestämässä IBM Datacap QuickStart Workshopissa. Siellä istuttiin kolme päivää Kistassa sijaitsevan IBM:n toimitalon pikkuluokassa oppimassa uutta Datacapista. Workshopin vetäjä oli jenkeistä ja oli selkeesti vetänyt jokusen workshopin ennenkin. Päivät koostuivat pienistä luentopätkistä ja labroista, joissa saatiin harjoitella luento-osuuksissa läpikäytyjä juttuja. Vikan päivän päätteeksi saatiin suorittaa pari aiheeseen liittyvää testiä, läpäisin vain toisen ja jäi kaivelemaan ihan mielettömästi. Eikä vähiten siks, että jäi kahdesta kysymyksestä kiinni. Opin paljon uutta ja ennen kaikkea pääsin oikeesti jyvälle kaikista eri komponenteista ja siitä mikä minkäkin rooli on.

Kurssipäivät oli ihan työpäivän mittasia, siinä kaheksan tunnin hujakoilla. Lounastauko meillä oli 45-60min vähän tilanteesta riippuen ja muuten pidettiin nopeita pausseja tarpeen mukaan. Päivän jälkeen oli aina ihan kuitti olo. Ja ihmekös se. Aamulla herättiin ajoissa hotellin aamiaiselle, että saatiin syödä rauhassa. Matka Kistaan kesti metrolla 20 minuuttia ja sen lisäksi piti kävellä 10 minuuttia Ibarille. Sama tietysti takas Tukholman keskustaan päin. Kurssipäivän aikana piti olla aika skarppina (mikä kyllä onnistui hyvin, se oli ihan pätevän vetäjän ansiota). Onneks meidän hotelli oli aivan T-centralenin kupeessa, joten kulkeminen oli helppoa. 

Aika sitkeesti me silti käytiin kaupungilla kiertelemässä ja katselemassa, ostoksilla ja syömässä kurssipäivien päätteeksi. Eihän reissu oo mitään, jos ei syö hyvin ja ainakin hiukan liikaa! Reissun lähes ainoat valokuvatkin oli tietysti ruuista... Nimimerkillä Suklaakakkua hotellihuoneessa

Kissat ulkoilemassa ja muita kissajuttuja

En muista yhtään, koska viimeks olen ulkoiluttanut kissoja remmissä ulkona. Nyt on kuitenki tän kesän eka ulkoilu vihdoin takana ja kissat nauttivat kovasti. Nepu auttoi taluttamisessa. Hänen oli hiukan vaikea sopeutua siihen, että kisu ei mennyt sinne mihin hän halusi ja hiukan kismitti, kun ohjeistin vieressä, että "Älä juokse" ja "Älä vedä narusta", kun kissa pysähtyi aidan vierustalle ruohoa nuuhkimaan.

Kissalapsi hölkötteli aidan viertä reippaasti. Se yritti leikkimökin alle piiloon, tutki havupuiden aluset, kierteli omenapuut ja lisäksi innostui leikkimään heinänkorrella niin, että lopulta piti hetken aikaa ottaa lepoa keskellä pihaa. 

Elvis joutui odottelemaan tarhassa omaa vuoroaan kissalapsen ulkoillessa ja siellähän se mourusi kovaan ääneen melkosen kärsimättömänä, vaikka yleensä se on aika hyvä odottamaan. Kun Elviksen vuoro sitten tuli, oli kuvio aika perinteinen. Hölköttelyä parhaille heinäpaikoille, ruohoa napaan ja oksennus. Sen jälkeen matka jatkui koko ajan kehräten ja juoksennellen vähän sinne tänne. Talokin kierrettiin ja leikitin Elvistä maasta löytyneillä pienillä oksilla. En ollenkaan ollut muistanut, että Elvis rakastaa tikkujen perässä juoksemista. Heitin tikun ja kissa säntäsi perään, niin monta kertaa, että lopulta iski väsy. 

"Mene vaan sinne mökkiin!"

Nepulla on vaan hiukan vielä opittavaa kissan ulkoiluttamisesta. Hänestä oli selvästi ihan kummallista, että kissaa ei voinut viedä narussa kuin koiraa eikä se liikkunut käskien yhtään mihinkään. Heinänkorsileikeistä herkesi hirmuinen kikatus. Ehkä tätä tehdään jatkossakin yhdessä :)

Kissalapsi on taas kutissut ja nyt vein sen eri lääkärille näytille. Se sai taas kortisoniannoksen. Lääkärin katseli karvattomia läikkiä ja rupista silmäkulmaa: "Ai, se oikein työstää itseään". Oireet tuli taas ihan parissa päivässä ja lääkäriaikaa piti odotella pari päivää lisää. Siinähän se tilanne jo lähti lapasesta. Tällä kertaa jätettiin antibiootti antamatta, kun pitkän päälle pitkävaikutteiset antibiootit ei oikein oo hyvästä. 

Lääkärin mielestä kyseessä on krooninen ja uusiutuva ihovaiva, joka vaatii jatkuvaa hoitoa. Olen itse samaa mieltä ja ihmettelinkin miksei edellisessä eläinlääkärissä puhuttu jatkuvasta lääkityksestä tai muusta jatkohoidosta koskaan mitään. Oli siis hyvä tutkituttaa kissalapsi muuallakin.

Saatiin sitten kokeiluun Atopica-niminen lääke, jonka siklosporiini vähentää allergiseen ihotulehdukseen liittyvää tulehdusta ja kutinaa. Aika näyttää pitääkö Atopica oireet poissa, sen mahdollinen vaikutus alkaa näkyä vasta reilun kuukauden päästä lääkityksen alottamisesta. Lääke on melkosen tujua tavaraa, havaittuja haittavaikutuksia mm. horrostila, syömättömyys, lisääntynyt syljeneritys, laihtuminen ja veren valkosolujen vähyys. Lääkäri kehottikin seurailemaan painoa, koska laihtuminen on todennäköistä. Toivotaan, että muita sivuoireita ei ilmene, vaikka niiden pitäiskin monien tasaantua, kun jossain vaiheessa antotiheyttä pienennetään. Kissalapsen iho paranee taas pikkuhiljaa, kortisoni on vienyt kutinat pois. Oikeassa silmässä on vaan taas aivan kamalat ruvet, jotka vetää koko silmän sikkaralle. Voi mun kissaa.

Huipuin miniloma ikinä

Me karattiin puolison kans pariksi päiväksi Espanjaan männä viikonloppuna. Ihan vaan, kun meillä oli pari viikkoa sitten 6-vuotishääpäivä ja Espanjaan oli helppo lähteä. Nepu yökyläili mummilassa reissun ajan, joten meillä oli mahiksia tehdä vähän jotain erilaistakin. 

Puoliso etsi ahkerasti Orihuela Costan lähialueilla olevia aktiviteettimahdollisuuksia. Reilun 100km päästä löytyi ratsastusretkiä Costa Blancan vuoristossa järjestävä Ranco La Ofra. Retket sopivat vasta-alkajillekin, reitit kun valitaan taitotason mukaan. Koko retki tehdään käynnissä kauniiden appelsiinipuiden ja granaattiomenapensaiden katveessa. Me varattiin sieltä retki. Ratsastusosuus kesti parisen tuntia ja sen jälkeen oli tarjolla vielä lounasta ja juotavaa. Hinta oli 55€ per nenä. Ihan ilmaista, koska kaikki ruuat ja juomat kuuluivat hintaan. 

Paikkaa pitävä pariskunta oli lähemmäs kymmenen vuotta sitten muuttanut Saksasta Espanjaan ja 6-7 vuotta sitten löytänyt tilan. Siellä oli kaikki niin viimeisen päälle kukkaistutuksia myöten. Mahtava paikka suojaisassa laaksossa Costa Blancan vuorten välissä. Tilan emäntä Tanja veti ratsastusretken ja isäntä Jochen valmisteli sillä välin lounasta. Meille tarjoiltiin grillattua chorizoa ja kasviksia, espanjalaista tortillaa sekä oliiveja. 

Omistajapariskunta oli aivan mielettömän mukava ja molemmat olivat puheliaita, se oli tosi hienoa. Ei mitään liukuhihnameininkiä, vaan oikeasti tuntui, että he ovat kiinnostuneita heillä vierailevista ihmisistä ja kestitsevät kaikkia mielellään. Heillä oli kuusi koiraa sekä lemmikkiorava nimeltään Ernie (ihan huippua!). Hevosten määrää en tiedä, mutta kymmenkunta niitä ainakin reissun aikana näkyi. 

Jos ikinäkään tuolla alueella liikkuu ja on aikaa ja mielenkiintoa, niin suosittelen vierailemaan Rancho La Ofralla. Siellä on hienot puitteet ja koko hoito mietitty viimeisen päälle. Toki, jos kaipaa hevosten kanssa enemmän menoa ja meininkiä, niin tää ei ehkä oo siihen oikea paikka. Mutta rentouttavaan maastoretkeen kyllä. Noita maisemia nimittäin kelpaa katsella.

Mä sain ratsastaa ponilla, jonka nimi oli Calcetines (koska sillä oli valkoiset sukat takajaloissa). Puoliso pääsi kauniin kimon tamman selkään, en vaan kuollaksenikaan muista hevosen nimeä. Meidät jeesattiin ratsujen selkään yksitellen ja alkuun käveltiin kentällä, jotta Tanja näki miten hevosen selässä oleminen sujuu. Sitten lähdettiin. Ensin käveltiin hyvän matkaa alas, jonka jälkeen valtaosa matkasta taittui tasaisella hiekkatiellä vuoren juurella. Loppumatkasta olikin taas aika kiipeäminen ylöspäin. Vaikeammat reitit kulkevat kuulemma vuoren rinteillä, en tiiä olisko mulla uskallusta sinne lähteä kokeilemaan.

Rancho La Ofralta lähtiessä ajeltiin Guadalestin kylän läpi, se oli kaunis. Käytiin myös Guadalestin padolla, siellä oli aika huikeet näkymät. Alicantessakin piipahdettiin. Käytiin jätskillä ja kuljeskeltiin siellä täällä, pienenä bonuksena käytiin myös Volvo Ocean Race -museossa. Sitten ehdittiin vähän uida, ottaa aurinkoa, käydä kävelyllä ja shoppailemassa sekä katselemassa Torreviejan suola-altaita, joista toisessa oli vaaleanpunainen vesi. Se olikin seikkailu, kun yritettiin päästä ihan sellaisen rantaan, ei onnistunut ei. Mutta oli se kaukaakin kaunis. Läheltä olis vaan voinut bongata vaikka flamingoja. Välillä Torrevieja-Alicante on kyllä useampiakin suola-altaita, siellä mä sentään näin muutaman vaaleenpunasen tirpan.

Uusi ystäväni Duolingo

Matka Espanjassa sai mut innostumaan espanjan opiskelusta. Espanjassa asioiminen kävisi todennäköisesti huomattavasti mukavammin, jos osaisi edes jokusen sanasen espanjaa tervehdysten ja kiittämisen lisäksi. Jos tunnistaisi sanan sieltä ja toisen täältä tai voisi kaupassa tai ravintolassa osata sanoa edes sen yhden ratkaisevan sanan. 

Muistin sitten joskus netissä surffaillessa törmänneeni sivustoon, jossa pääsi ilmaiseksi opiskelemaan joitakin kieliä. Kiinnostuin siitä jo silloin, mutta tarkempi tutustuminen kuitenkin jäi ja lopulta unohdin koko jutun. Pienen salapoliisityön jälkeen kuitenkin löysin oikealle sivustolle: duolingo.com. Rekisteröidyin sivulle ja aloin tutkia miten homma toimii. 

Duolingossa opiskelu tapahtuu englanniksi, mutta ei se minun mielestäni ole vaikeuttanut oppimista yhtään. Opiskelun runko koostuu pienistä osakokonaisuuksista. Nämä sisältävät vaihtelevasti yhdestä kuuteen pienempää osiota, jotka käydään läpi järjestyksessä. 

Joistakin kokonaisuuksista, kuten esim. monikoista, kysymyssanoista ja omistusmuodoista jne., on lyhyet opastukset, jotka voi lukea ennen harjoituksia. Yksinkertaisempien kokonaisuuksien kohdalla voi hypätä suoraan harjoituksiin. Saman tyyppisiä lauseita ja sanoja toistetaan alkupuolen harjoituksissa paljon, sillä tavoin ainakin minä sain tosi hyvin juonesta kiinni. Hiukan tuntui hassulta naputella toistamiseen lauseita tyyliin "Hevoset juovat maitoa" ja "Kissat syövät leipää", mutta nyt taatusti muistan miten espanjaksi sanotaan hevonen, kissa, juoda, syödä, maito ja leipä. 

Duolingo myös kehottaa kertaamaan jo aiemmin opiskeltuja asioita, jotta ne eivät pääse unohtumaan. Kerrata voi "muistikorttien" avulla tai tekemällä perusharjoituksia. Tavoitteiden täyttymistä ja opittuja sanoja voi seurata niin haluessaan, niistä pidetään jonkinmoista tilastoa. Duolingon sivuilla on myös keskustelufoorumi sekä sekalainen kokoelma käännettäviä tekstejä, jos sellaisten parissa jaksaa pakertaa. Mahdollisuudet aika syvälliseenkin opiskeluun ovat siis hyvät. Ja jos nyt "perus"kielet eivät kauheasti kiinnosta, niin kuulemma klingon on tulossa (kuten myös jiddish ja heprea).

Kävin viimein ostamassa itselleni (Angry Birds) vihon, johon voin tehdä muistiinpanoja. Sanat jäävät kummasti paremmin mieleen, kun niitä kirjoittaa paperille. Ja meitsi on ihan innoissaan, koska nyt vasta onkin hyvä syy alkaa katsoa uudelleen Tuhkimotarinaa (venezuelalainen telenovela)! Ihan vaan opiskelun nimissä. Sí, sí. Ehkä ihanin hömppäsarja ikinä. Tuli joskus SubTv:ltä ja jäin kaipaamaan. Mi gorda bella!

P.S. Duolingo-sovelluksen voi ladata myös puhelimeen, how cool is that.