Arkihuolesi kaikki heitä ja muita jouluhommia

Joulu tuli sikanopeesti. Ja se myös meni sikanopeesti. Joka vuosi musta tuntuu yhtä haikeelta se, miten hartaasti joulua odotetaan ja niin huolella valmistellaan ja kuitenkin sitten pyhät onkin ohi niin äkkiä.

Nepun näkemys

Kuusi karkkiväreissä

Kaiken kukkuraksi se viimeinen rypistys ennen aattoa on aina niin rankka. Meillä hankkii aina jäädä kamalasti hommaa viime tippaan. Yötä myöten paistetaan kinkkua, järjestellään paikkoja, paketoidaan lahjoja ja valmistetaan ehkä jotain ruokia. Jotain sentään tehtiin etukäteenkin: kuusi tuotiin sisälle ajoissa ja koristeltiin vähin erin. Ruokaostokset ja leipomukset oli tehty ajoissa.  

Mulla oli jotenkin hiukan lamaantunut olo, joten ehdotin, tehdään a) vähän vähemmän ruokaa ja b) helposti valmistettavia sortteja. Leivoin perinteisesti kyllä kaksi pientä limppua ja piparit. Tänä vuonna en edes muistanut laskea montako piparia tuli. 

Vaikka joulusapuskoja piti tehdä vähän, oli niitä lopulta kuitenkin reilusti. Tarjolla oli kinkun lisäksi limettigraavattua lohta ja piparjuuri-smetanakastiketta, sillejä, punajuuri-fetasalaattia, sienisalaattia, gremolatajuureksia, lanttu-omenalaatikkoa, perunaa ja tuoreita vihanneksia. Tänä vuonna listalta jäi pois mm. makea makaronilaatikko ja bataattilaatikko (onneksi, en tiedä kuka ne olisi syönyt).

Aattoaamuna arkihuolet kuitenkin olivat tänäkin vuonna hävinneet. Perinteiseen tapaan nousin yksin ja hiippailin keittiöön keittämään riisipuuron ja paistamaan joulutorttuja muiden vielä nukkuessa. Syödessä katsottiin koko perheen kesken Joulupukin kuumaa linjaa ja odoteltiin Lumiukkoa.

Joulusaunassa käytiin kaikessa rauhassa ja lähdettiin hautausmaalle kynttiläkierrokselle, Nepu matkusti siellä tyytyväisenä pulkan kyydissä ja söi lunta. Hautausmaalta mentiin mun vanhempien luo syömään ja illalla seuraan liittyi vielä muutama sukulainen. Siinä sitten avattiin porukalla lahjoja ja kahviteltiin yhdessä. Meidän ipana oli täydessä vauhdissa syötyään vähän liikaa suklaata.

Puolison vanhemmat tulivat meille syömään joulupäivänä ja Tapanina käytiin perheen kesken pulkkamäessä Ruosniemen hiihtokeskuksen rinteissä. Keli oli tosi hieno ja oltais viihdytty pidempäänkin, mutta Nepulla alkoi mennä hieman liiaksi tunteisiin, kun häntä kiehtoneet lumikokkareet hajosivat välillä käsiin. 

Kirsikkana kakun päällä mulle oli meidän koiratreffiporukan naisväki järjestänyt yllätykseksi pienen Hekun muistelutilaisuuden. He olivat ostaneet mulle lahjaksi Nomination-korun, johon olivat valinneet kaksi palaa: tassunjäljen ja H-kirjaimen. En muista milloin viimeksi olisin jostain ollut niin otettu kuin tuosta. Ilman Hekua en olis noita ihania ihmisiä tavannut varmaan ikinä.

Pyhien iltoina sytyteltiin kynttilöitä ja hautauduttiin puolison kanssa sohvannurkkaan konvehtirasioiden ja glögimukien kanssa katselemaan mieleisiä sarjoja Netflixistä ja aamuisinkin saatiin nukkua aika pitkään. Tuntui niin lomalta, että ihan vähän harmitti, kun piti tulla takas töihin.

Aika jälkeen Hekun

Tuntuu omituisen tyhjältä ja hiljaselta ilman koiraa. Ei tassujen rapinaa, ei hullumaista riehuntaa perheen saapuessa kotiin, ei haukkumista ovikellon soidessa tai vieraiden koirien kulkiessa olohuoneen ikkunan ohi. Enää ei opportunisti säntää paikalle, kun jääkaapin ovi narahtaa.

Muistan kyllä, miten koville Manne-kissan menetys otti. Joskus tuntuu, etten ole toipunut siitä kokonaan vieläkään. Mutta se, mitä en Hekun kohdalla tullut ajatelleeksi on se, että Heku oli meidän perheen ainoa koira. Mannen kuoleman jälkeen meille jäi vielä kaksi kissaa, joten ei ollut tarvetta laittaa pois sen tavaroita. 

Nyt miedän on kerättävä säilöön kaikki Hekun valjaat ja remmit, paidat, takit ja sadehaalarit. Ruokakupit piti laittaa pois. Pakkasessa on vielä puoli pussia raakapakastettuja lihapullia ja keittiön kaapissa ruokapurkkeja ja kuivaruokaa, ne pitäis kai antaa jollekin. Sit on vielä lelut, puruluut ja muut herkut, löysinpä eilen kaapista koirashampoota ja kynsisaksetkin. Peti on jo heitetty pois, koska se oli niin vanha ja risainen. Portti kodinhoitohuoneen ja keittiön oviaukosta on otettu pois.

Sit on vielä kaikki ne tutut rutiinit, joita ei enää tarvii noudattaa. Ei lenkityksiä. Ei tarvii illalla viimeiseksi tai aamulla ensimmäiseksi päästää koiraa pissalle. Kotoa lähtiessä tai kotiin tullessa ei tarvitse käyttää koiraa pihalla. Myöhään illalla kotipihassa autosta noustessa ei tarvii yrittää laittaa auton ovia kiinni mahdollisimman hiljaa, ettei koira vaan ala haukkua. 

Mulle vaikein paikka tuntuu silti olevan nukkumaanmeno. Joka ilta, ihan joka ilta, kun olin menossa iltapesulta sänkyyn, kävin rapsuttamassa Hekua ja toivotin sille hyvää yötä, vieläpä lähes samoin sanoin joka ilta: "Hyvää yötä, ruttunen". Joka ilta. Enää ei kuulu äänekästä kuorsausta sohvan nurkasta.

Pieni koiramme lähti tänään sateenkaarisillalle

Niin siinä vaan kävi, että meidän pieni rakas koira oli jo niin sairauden uuvuttama, että katsoimme parhaaksi nukuttaa se ikiuneen.

Tällä viikolla käytiin kolmesti lääkärillä ja Heku vaan kuihtui kuihtumistaan. Eilen se painoi enää 2,2kg. Mutta mitä voi odottaa, jos toinen kerran lopettaa syömisen lähes kokonaan. Se on tosi huono merkki kaikilla mittapuilla. Kyllä me sitä ravittiin sen, mitä pystyttiin, mutta koska syömättömyys oli vain oire muusta, ei siitä kamalasti ollut hyötyä. 

Ei Hekulla kuitenkaan ilmeisesti kipuja ollut, koska voinnissa ei tapahtunut suurempaa muutosta kipulääkkeen antamisen jälkeen ja lääkärissä tiedettiin kertoa, että kipeä koira on yleensä rauhaton. Heku vain nukkui. 

Tänä aamuna mentiin lääkäriin kontrolliverikoetta ja röntgeniä varten. Olin aamun etätöissä. Istuin lattialla Hekun pedin vieressä tietokone sylissä. Lääkäriin lähtiessä reppana ei oikein jaksanut enää edes kävellä. Puin sen taas kerran villapaitaan, ettei se palele ja otin viltin mukaan. 

Eilen pyysin tarkempia tutkimuksia, kun mun mielestä Hekun olemus oli niin huolestuttava. Tänään rtg:ssä sitten näkyikin sisäelimet ikään kuin harmaana massana, etenkin maksan ympäristössä, eli se kieli siitä, että jotain (pahalaatuista) kasvainta siellä varmaankin oli. Verikokeissa samat arvot oli koholla kuin edelliselläkin kerralla, mutta enemmän. Perusarvot eli puna- ja valkosolut, hemoglobiini jne. olivat kaikki muuttuneet huonommiksi, mikä kertoi siitä, että koiran elimistö oli alkanut luovuttaa. Pientä lämpöäkin sillä oli, mutta ei ihan kuumeeksi luokiteltavaa vielä.

Meille tarjottiin mahdollisuutta tehohoitoon eläinsairaalassa, mutta se olisi tiennyt pitkähköä automatkaa ja luultavasti koepalan ottoa koiran vatsasta. Siinä tilassa, missä Heku oli tänään, olis nukutus koepalan ottoa varten voinut olla liikaa jo valmiiksi heikon kunnon ja matkustuksen aiheuttaman rasituksen takia. Meidän mielestä olis ollut uupuneen ja sairaan koiran kiusaamista lähteä rasittamaan sitä vielä ylimääräisellä lääkärireissulla, jonka lopputulema olis todennäköisesti ollut sama kuin tänään. 

Joulun aika tietysti herkistää tunteita entisestään ja kurjaa, kun tämä nyt tapahtui ennen joulua. Mutta en mä olis halunnut pitää niin kipeää koiraa väkisin meillä joulun yli ja murehtia, miten päästään tarvittaessa lääkäriin. Niin me sitten päätettiin, että päästetään Heku vaivoistaan, koska sehän meidän velvollisuus on. Huolehtia siitä, että sen ei tarvitse voida pahoin ja tuntea tuskaa nyt, kun siitä ollaan muutenkin hyvää huolta pidetty. Se, että tällanen päätös on tehtävä, tuntuu aina itsestään selvältä, kun lemmikin ottaa, mutta kun se tilanne on käsillä, se on aina kamalaa.

Heku rauhoitettiin ja nukutettiin, kaikki meni rauhallisesti ja kauniisti. Me päästiin hyvästelemään se, kun lääkäri oli todennut, että sydän on pysähtynyt. Sitten se käärittiin omaan Barbapapa-vilttiinsä odottamaan noutoa tuhkaukseen. Tuhkat viedään samaan muistolehtoon, mihin mm. edesmenneen Manne-kissan tuhkat on viety.

Tilanteen aavistaen pyysin aamulla Nepua vielä halimaan ja silittämään Hekua ennen hoitoon lähtöä. Illalla on kai kerrottava, että Heku ei enää tule kotiin.

On lempeä levon maa, unen sateenkaarisilta sinne johdattaa. 
Shah Arpilin Buenos Dias Hector, Heku 4.1.2006-19.12.2014

Terkut Rukalta

Siellä oli lunta! Keli oli muutenkin aika mukava ja rinteet hyvässä kunnossa. Yhteensä 15 rinnettä oli jo auki, se oli tuplaten pariin edelliseen vuoteen verrattuna. Koko viikon piti pikkupakkasta, kylmimmillään Rukankylässä tais mittari näyttää -4 astetta, mutta enimmäkseen oli tasasesti semmonen -2 astetta. Tuuli kävi jonkun verran ja Ilmatieteenlaitos kertoi, että "Feels like -6".

Vuosselin punaisen rinteen huipulta

Saarua aamupäivällä

Vuosselin huippu, Ahonlaidan yläosa

Nepu kävi harjoittelemassa (omien sanojensa mukaan) hiihtelyä lastenrinteessä muutamana päivänä ja lisäks vähän pulkkailtiin, käytiin leikkipuistossa ja ajeltiin potkupyörällä, johon renkaiden tilalle oli vaihdettu sukset. Se se vasta oli komiaa.

Päivät meni ohi niin, että heilahti. Me käytiin puolison kans rinteessä vähän vuoroissa ja jäi Nepu muutaman kerran hoitajan hoiviinkin, että päästiin yhdessä. Yhtenä päivänä tuntui, että ei oikein suksi luista, mutta muuten täytyy sanoa, et johan sujui hyvin! Olin fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan ja ihan oikeesti jaksoin laskee pidemmätkin rinteet alas ilman "spekulaatiotaukoja". Bonuksena selvisin laskupäivistä hiukan vetelillä jaloilla sen sijaan, että olisin ekan laskupäivän jälkeen ollut lähes rampa koko loppuviikon. Jes!

Saaruan yläasema

Ens vuoden reissulle varataan taas se isompi asunto ihan mukavuussyistä. Kyllä me seitsemän aikuista ja kaks lasta tuohon 94-neliöiseen mahduttiin, mutta vähän suuremmasta ruokapöydästä ja yhdestä ylimääräsestä vessasta ei olis ollu haittaa. Samoin tästä reissusta viisastuneena seuraava reissu varataan lauantaista lauantaihin, että jää matkapäivän jälkeen vielä se sunnuntai lepopäiväksi. Meillä oli koko perhe ihan töttöröö maanantaiaamuna, kun myöhään sunnuntaina vasta tultiin kotiin.

Reissun vika päivä ja eka afterski, lasillinen glühweinia

Hallittu kaaos!

Operaatio "Firman synttärit" vol. 2

Mekko löytyi kahta päivää ennen juhlia. Marssin lopulta Ratsulaan ja olin jo henkisesti valmistautunut siihen, etten löydä täydellistä mekkoa ja silti joutuisin maksamaan itseni siitä kipeäksi. Ei se onneks ihan niin mennytkään. Kiltti myyjä kantoi mulle sovituskoppiin mekkoa toisen perään. Huom! Joka ikinen sopi päälle! Otin kuitenkin sen, jota olin kokeillut ekana. Simppeli musta kotelomekko, jossa oli tulppaanimallinen alaosa, pienet hihat ja ohut musta vyö. Sen kaveriksi puin Elinar-siniset kengät. Korvissa oli sinistä teemaa toistavat korvikset ja hiuksissa taas korvisten teemaa noudatteleva koriste.

ENNEN (meitsi töissä)

Olin kaukaa viisas ja kävin tuhlaamassa lounasaikani kampaajan penkissä. Mulle tehtiin kauniit kiharat ja hiukset laitettiin osittain kiinni. Ratkaisustani käydä kampaajalla olin erityisen iloinen siinä kohtaa, kun kotona valmistautuessa meinasi minuutit loppua kesken ilman hiustenkin kanssa värkkäämistä.

JÄLKEEN (meitsi juhlissa)

Juhlissa soitti Porin VPK:n soittokunta ja myöhemmin illalla DJ tanssitti väkeä. Lisäksi muisteltiin Elinarin historiaa ja saavutuksia, jaettiin muutama ansiomerkki sekä katseltiin (ehdottoman edustavaa) kuvamateriaalia elinarilaisista jos jonkin näköisissä aktiviteeteissa. Ilta päättyi danssaamiseen PK:ssa, lähes kaikki olivat paikalla. Aika huippua!

Elinar 20 vuotta!

Koirajengi koolla

Vaikka Heku on ollut vähän väsynyt ja tänään koiratreffeilläkään ei kauheasti jaksanut seurustella, taisi maisemanvaihdos ja kavereiden näkeminen kuitenkin piristää mieltä.

Vilskettä riitti, kun yksitoista (11) pientä koiraa (joista 10 oli chihuja ja 1 venäjäntoy) paahtoi menemään ympäri kämppää. Emännät ja isännät nauttivat kahvia ja naposteltavaa.

Ja sit otettiin ryhmäkuva!

Muuten onnistunut kuva, mutta yksi koira on ehtinyt karata muualle.

Making of!

Huh helpotusta!

Olin eilen lietsonut itseni ihan kamalaan stressiin koiran takia. Töihin keskittyminenkin oli hankalaa ja pelkäsin koko ajan pahinta mahdollista.

Lääkärissä kissalapsi pääsi tutkittavaksi ensin. Se sai taas kortisonia ja antibiootin sekä allergialääkekuurin. Paino oli noussut viime käynnistä jotenkin mystisesti melkein 400 grammaa! Kissalapsi oli niin reippaasti, että oikein ihmettelin. Ei elettäkään, vaikka lääkäri joutui kippaamaan sen selälleen vatsanalusen ja takajalkojen tutkimista varten.

Koira punnittiin. Vertailun vuoksi: Heku on painanut helmikuussa 3,3kg (jolloin se oli liian lihava) ja syyskuussa 2,7kg (joka olisi juuri sopiva paino). 6.10. punnitsin 2,6kg ja 27.11. 2,5kg. Vaikka oon punninnut meillä ihan ihmisten vaa'alla, joka ei ehkä ole kovin tarkkakaan, niin näkeehän sen, että koira on laihtunut paljon lyhyessä ajassa. Lääkärissä vaa'an lukema oli 2,35kg ja se oli lääkärinkin mielestä liian vähän.

Hekulta otettiin myös verenkuva. Se ei inahtanutkaan verikoetta ottaessa, vaikka se oli ihan kauhusta jäykkänä. Samoin se luimisteli, kun lääkäri tunnusteli jalat, kaulan, selän, vatsan ja kaiken muunkin mahdollisen. Verikokeen tuloksia piti odottaa 15 minuuttia. Meinasin saada mahahaavan sillä aikaa.

Loppujen lopuksi tilanne ei ollutkaan niin paha kuin olin pelännyt. Valkosolujen määrä oli hieman yli viitearvojen (6.0-12.0 ja Hekulla oli 12.6) ja maksa-arvot piirun verran koholla, mutta ei kuitenkaan hälyttävästi yli viitearvojen (10-118, Hekulla 138). Siis lievä maksan vajaatoiminta ja jokin tulehdus. Heku sai myös pitkävaikutteisen antibioottipiikin ja lisäks sitten maksan toimintaa tukevaa lisäravinnetta, jota pitäis antaa kerran päivässä ruuan yhteydessä.

Lisäravinteen piti olla hyvän makuista, mutta arvatkaapas vaan maistuiko meidän kulinaristille? Ei. Ei edes juustoon käärittynä. Piti keksiä parikin kikkakolmosta, että sain koko tabletin menemään. Ehkä käyn ostamassa maksamakkaraa, johon tabletin saa piilotettua. Tai yritän murentaa sen ruuan joukkoon.

Eniveis Heku vaikutti aamulla jo pirteämmältä, nousi pedistään odottelemaan mikrossa sulavaa ruokaa, kun viime päivät se on vaan nukkunut ja raahautunut syömään siinä kohtaa, kun ruoka on jo kupissa.

Elvis on sentään aina terve ja nälkäinen!

Ei reissua ilman sairastunutta lemmikkiä

Muistelen usein sitä yhtä Ylläksen reissua, kun päivää ennen lähtöä kissalapsi sai virtsatietulehduksen. Se piti kiikuttaa päivystykseen, koska oli viikonloppu ja lääkäri oli pelottava. Sitten piti jättää kissan lääkintäkin kissahoiturin harteille.

Eniveis, kissalapsi kutisee taas ja nyt on koirallakin joku vialla. Molemmat menee lääkäriin torstaina.

Hekun vointi huolestuttaa mua nyt ihan toden teolla. Se on kohta yhdeksänvuotisen elämänsä ollut terve kuin pukki. Saanut rokotukset ja madotukset, mutta muuten ei oo oikeestaan tarvinnut lääkärissä käydä.

Alkuvuodesta päätin laittaa koiran laihikselle, joka ei kovin hyvin sujunut. No, kesällä kuitenkin hankittiin vähäenergisempää kuivaruokaa ja siinä kuin huomaamatta muutaman kuukauden aikana Heku hoikistui oikein komean näköiseksi. Nyt se on kuitenkin laihtunut laihtumistaan ja se alkaa aiheuttaa mulle harmaita hiuksia, koska olen lisännyt ruuan määrää ja kuivaruokakin on vaihdettu taas hiukan energiapitoisempaan. Nyt olen aloittanut myös öljyn antamisen, että sais siitä vielä ekstraenergiaa.

Eikä siinä kaikki. Viimeisen viikon aikana Heku on lakannut hyppäämästä sohvalle. Se tähtää siihen kyllä, kuten se on aina tehnyt, mutta ei vaan uskalla hypätä. Sohvalta alas se kyllä vielä tulee itse. En muista koska viimeks se olis nukkunut näin paljon omassa pedissään, kun se on aina mieluummin kuorsannut sohvalla. Musta tuntuu myös, että se on ollut tavallista väsyneempi ja vaan röhnöttänyt pylly homeessa jossain tyynyjen välissä. Kaiken kukkuraksi eilen ja tänään aamulla se myös epäröi meidän terassin portaissa, vaikka ennen se on juossut niistä mennen tullen.

On tässä tullut mietittyä jo kaikki mahdolliset sisäelinongelmista syöpään ja näköhäiriöihin tai jopa johonkin myrkyn syömiseen. Huomenna toivon mukaan ollaan viisaampia.

Hiukan ahistaa, kun tietää, että reissu on tulossa ja pitäis vielä jättää koira hoitoon. Kunpa nyt ei mitään kovin vakavaa tai hurjaa lääkintää vaativaa vaivaa olis. Enkä ole yhtään valmistautunut sellaseen vaihtoehtoon, että Heku jäis sille lääkärireissulle.

Valmistaudun Rukalle lähtöön urheillen

Päätin, että nyt on runtattava yks treenihaaste vielä tähän viikkoon, koska se tekee hyvää suksille hyppäämistä ajatellen. Muistan melko elävästi sen tuskan mikä tulee, kun ekana laskupäivänä jaksaa kyllä kääntää ja vääntää ja sitten reidet on koko loppuviikon kipeät ja kaupan päällisinä notkeat kuin rautakanget.

Eilen mulla oli pitkästä aikaa sopivasti ylimääräistä energiaa, joten otin asiakseni tämän: Fitness Blender’s Free 5 Day Workout Challenge for Busy People. 

Ja kyllä, olen huippukiireinen ihminen ja siksi teen kiireisille ihmisille räätälöityjä treenejä! No ei, mutta tuntuu itselle helpommalta sovittaa se puolituntinen urheilutuokio iltahommien lomaan sen sijaan, että pitäis treenata kokonainen tunti.

Yllä olevan puolituntisen riehuin eilen ja todellakin tunnen sen tänään jokaisessa lihaksessani. Toisaalta tiedän, että oon tuplasti kipeempi reissussa, jos lähden telluilla rinteeseen lähes kylmiltään kuten aiempina vuosina. Oon mä vähän kyykkyjä tehnyt ja punnertanut laskemistakin silmällä pitäen, mutta nyt on hyvä hetki ottaa vielä loppukiri ennen matkaa. Tänään siis seuraa Day 2.

Päätin pitää vielä tän viikon herkkulakkoakin (siis ei karkkia, jätskiä, kakkuja, pullia, sipsejä tai mitään semmosta), kun tiedän, että reissussa tulee syötyä vähän miten sattuu. Ja kun kerran olen herkkulakossa, piti heti keksiä jotain sallittua herkkua sytöväksi. Tai juotavaksi. Sen takia herkuttelin tänään aamulla mansikkajuustokakkusmoothiella. Ei pöllömpi aamupala, vaikka ite sanonkin. Tääkin kun oli taas kokeellisen smoothiekeittiön tuotoksia.

Mansikkajuustokakkusmoothie n. 0,5l
2 jäistä banaania

kourallinen pakastemansikoita

2-3 rkl raejuustoa

1-2 tl mantelivoita

mantelimaitoa 

Makeutta saa halutessa vaikka vaahterasiirapilla.

Mulla on maailman ihanin tyttö!

Eilen illalla iltapesulla ollessa Nepu pelaili pelejä mun iPhonella. Kesken pelin hän ryhtyi pyörittelemään puhelinta käsissään ja huomasi sitten takakannessa olevan omenan kuvan.

"Tos on omena!", hän sanoi riemastuneesti.
"Niinpä onkin", sanoin ja huomasin, kun Nepun ilme muuttui aika miettiväiseksi.
"Kuka on siitä haukannut palan?"

Me tehtiin eilen myös pannaria ja sekoiteltiin taikinaa keittiön lattialla. Mä mittasin aineksia ja Nepu oli vastuussa vispilän käytöstä. 

"Äiti, anna se vipsilä, minä haluan sekoittaa."

Pikkusen piti pyyhkiä lattiaa välillä, mutta ihan mukavasti meni. Lopulta sitten annoin Nepun jatkaa sekoitteluhommia ja laittelin itse jauhot ja sokerit kaappeihin paikoilleen. Siis käänsin selkäni pieneksi hetkeksi. 
 
"Minä maistan tätä taikinaa, jooko? Haukkukin maistaa vähän, se on hyvää taikinaa."

Operaatio "Firman synttärit"

Elinar Oy juhlii tänä vuonna 20-vuotissynttäreitään. Perjantaina vietetään yhdistetyt syntymäpäiväjuhlallisuudet ja pikkujoulut juhlatila Mekanissa. 

Kampaaja on varattuna perjantai-iltapäiväksi, että säästän töiden jälkeen kallisarvoisia minuutteja, kun ei tarvitse itse kiireessä käkerrellä. Kynnet on huollatettu teemaan sopivasti: sinisiksi tietenkin. 

 
Silti paniikkia pukkaa, koska mulla ei oo vielä sopivaa juhla-asua. Kengät on (siniset nekin), mutta mekkoa ei. Jotenkin olin niin intona, kun nyt on kaikki vaatekauppojen mainokset olleet piukassa mekkoja jos jonkinlaisia ja ajattelin, että sopiva (kriteereinä musta väri, riittävä helman pituus ja pitkähköt hihat) löytyy helposti. NO EI. Oon löytänyt yhden melkein hyvän ja siinä se. Ihan kaikkia kauppoja en oo vielä kiertänyt, mutta johan tässä nyt loppuu kohta shoppailuaika kesken.

Olen sitä paitsi alottanut mekon metsästämisen jo monta viikkoa etukäteen. En vaan halunnut alkaa nettikaupoista tilailemaan, kun olis pitänyt tilata niin kauheesti, että olis voinut sovitella. Eikä mua jotenkaan houkuttanut se kaikki pakettien odottelu ja palautusrumba. Noh, jos se nyt jotenkin voi mua lohduttaa, en ole ainut firman naisista jolla on vaatekriisi päällä.

Lisäjännitystä juhlailtaan tuo yksi kiireinen projekti, jonka kanssa puoliso ja muutama muukin on taistellut tässä jo jokusen viikon. Tahti vaan kiihtyy ja toistaiseksi ainakin puolison osalta juhlimaan ehtiminen näyttää hieman epävarmalta. Ei yksiäkään pikkujouluja niin, ettei joku joutuis olemaan iltaa töissä jonkun tulipalotilanteen takia. 

Ihan asiasta kukkaruukkuun... Alkaa puolison pitkät työpäivät huomata Nepussakin. Eilen kävin hakemassa Nepun hoidosta yksin ja tultiin kahdestaan kotiin. Hänel oli hermot vähän herkässä ja hän suuttui useammastakin asiasta ihan pienellä aikaa. Annoin hänen purkaa kiukkuaan ihan rauhassa, istuin siinä vieressä lattialla. Sitten Nepu sanoi "Anteeksi äiti, minä hermostuin". Sanoin sitten, että huomasin sen kyllä ja tiedustelin, mikä hänet niin hermostutti. Vastaus kuului "Koska isi ei ollut, isi ei ollut... koska isi ei ollut minun työkseni".

Hän kaipas isiä niin kovasti, että hermot meni. Nepulla on kyllä nyt muutenkin aika heavy isivaihe meneillään. Mä en kelpaa yhtään mihinkään, jos vaan isi on saatavilla. Eilen illalla sain kuulla kunniani iltapalapöydässä "Äiti on tyhmä ja isi on kiva". Tänään aamulla mua komennettiin, että "Äiti ei saa istua siinä, isi saa". En kelvannut ojentamaan edes lelua, vaan kyyneleet silmiin kihoten Nepu huusi, että "Isi antaa, isi antaaaaa!". 

Pyörremyrsky Puuvillan kauppakeskuksessa

Juu, meidän Nepuhan se siellä. 

Viikko sitten ajateltiin koko perheen kesken lähteä katsomaan miltä uusi kauppakeskus näyttää. Noh, ei siinä vauhdissa paljoa ehtinyt nähdä, paitsi ehkä just ne portaat, missä pyörremyrsky valtaosan ajasta riehui.

Auto jätettiin parkkihalliin. Siellä Nepu halusi (omien sanojensa mukaan) kävellä (eli juosta) kaikkia valkosia viivoja pitkin. Kun viimein saatiin ohjattua hänet ovista kaupan puolelle (oli muuten sikasiisti se vihree lattia siinä ovien edustalla...), oli vastassa rullaportaat, jotka innostutti hänet niin, että ei mitään järkee. Pienen harjoittelun jälkeen Nepu matkusti hienosti rullaportaissa katutasolle. Portaiden yläpäässä hänet päästettiin irti ja hän tietysti ryntäsi täyteen juoksuun ihmisten sekaan. 

Kauempana siintivät jo kiinnostavan näköiset portaat, joita Nepu jostain ihmeen syystä kutsui leikkipaikaksi. Siinä hän sitten hyppi, konttasi, juoksi ja kiipeili. Siinä meni tovi, jos toinenkin, että saatiin hänet jatkamaan matkaa sovussa. Kertaalleen pyörremyrsky törmäsi myös näyteikkunaan, kun ei ehtinyt katsoa mihin on menossa. "Nenään sattui".

Suunnattiin Stadiumiin, jossa hurrikaani Nepu riehui hyllyltä toiselle. Yläkertaan mentiin taas rullaportaita. Nepu komensi, että "EI SAA AUTTAA!", vaikkei meinannu pysyä pystyssä portaisiin mennessä tai niiltä pois tullessa. Stadiumin lattiahan näyttää sellaselta juoksuradalta. Liikkeen ovien ulkopuolelle tuli vielä sellaset ruudut. Nepu hyppi ruutuja kikattaen ja välillä törmäillen ihmisiin oviaukossa.

Aikansa hypittyään Nepu lähti etenemään käytävää juosten ja kääntyi äkkiyllättäen suoraan kampaajaliike Tino'sin ovesta sisään. Koska siellä oli sellanen lasten autotuoli. "Haluan ajelemaan!", hän ilmoitti. Onneks lapsiasiakkaita ei just ollut, joten hän sai luvan istua autoon. No, koska hän oli hiustenleikkuun tarpeessa, tuli se sitten hoidettua siinä samalla. Kätevää!

Kampaajalta Scandinavian Outdoor Storeen katsomaan papalle isänpäivälahjaa. Jokainen hylly ja teline tuli pengottua. Mulla oli hirvee hiki. 

Alun perin meidän oli tarkotus mennä  vaan ruokakauppaan, mutta kun lapsi karkasi heti kättelyssä täysin päinvastaiseen suuntaan ja energiaa näytti riittävän, annettiin hänen sitten purkaa sitä hetken. Näköalahississä, lopulta matkalla sinne ruokakauppaan, Nepu jo malttoi seisoa paikallaan. 

Ruokaostoksille mentiin autokärryssä. Nopeiden ostosten aikana Nepu halusi autosta lattialle, takaisin autoon, lattialle, kärryjen istuimeen, autoon jne. Puolet ostoksistakin unohtui, kun ei ehtinyt keskittyä. Kassan jälkeen lähdettiin viemään autokärryä paikalleen. En saanut auttaa, vaan Nepu halusi parkkeerata itse. Ei ollut ihan helppoa, ei. Salaa vähän jeesasin. 

Ja tämän jälkeen, ennen kuin ehdin edes kunnolla tajuta, pyörremyrsky lähti vimmattua kyytiä kohti Kookenkää. Siitä vaan kaupan ovista sisälle. Myyjä kysyi voiko hän auttaa. "Ei kiitos, lapseni vain juoksi ovista sisään". Nepu löysi kaupan perältä lasten leikkipaikan ja parkkeerasi itsensä siihen. Aikamoinen taistelu piti käydä, että hänet siitä saatiin lähtemään. Huudon kanssa, mutta kumminkin. Rullaportaissa tuli raivo, kun yritettiin häntä vähän auttaa. Portaiden alapäässä Nepu ilmoitti, että "Uudestaan!" ja olikin sit jo menossa. Ei kun uusi kierros vaan. 

Kolmatta ei enää suostuttu, vaan onnistuttiin ohjaamaan ipana ovista parkkihalliin. Jossa oli taas ne valkoset viivat. Selvittiin sentään hengissä omaan autoon. 

Eihän siinä, Nepulla on vauhtia vaikka muille jaettavaks, mut onneks hän on silti kiltti ja useimmiten ihan hyvin puheohjautuva. Joskus ei vaan ehdi kuunnella niitä ohjeita, kun on kiire juosta. 

Herkullista ja piristävää vihreää

Kaikkihan jo tietää, että oon ihan hurahtanut smoothieihin ja nautin yhden sellasen melkein päivittäin. Lempparit vaihtelee vähän kausittain. Yhdessä vaiheessa laitoin ihan kaikkeen taateleita ja käytin usein maapähkinävoita, mantelivoita ja kaakaojauhetta. Tällä hetkellä vihreät smoothiet kiinnostaa, joten luonnollisesti olen kokeillut kaikenlaisia variaatioita. 

Ajatus siitä, että tulee päivän salaatitkin hörpittyä aamulla, on jotenkin hauska. Tällasina sateisina ja pimeinä aamuina se vihreä smoothiepurkillinen piristää mieltä jo ihan raikkaan värinsä vuoksi. Haluan kuitenkin uskoa, että se vihreys tekee hyvää myös sisäisesti.

Haluankin jakaa pari viheriäistä reseptiä ihan vaan piristämään tätä harmaata päivää. Kaikissa annoksen koko n. 0,5dl.

Vol. 1

2 jäistä banaania

1 kiivi

1-2 kourallista pinaattia ja/tai lehtikaalia

pätkä kurkkua

vettä

halutessa pari jääpalaa

Vol. 2

1 omena

2 kourallista pinaattia

puolikkaan sitruunan mehu

1,5 jäistä banaania

vettä 

pinnalle karhunvatukoita ja granaattiomenan siemeniä

Vol. 3

 Pohjalla chiavanukas: 

2,5dl nestettä (käytin puolet kookosmaitoa ja puolet cashewjuomaa)

3,5-4 rkl chian siemeniä

Voi maustaa esim. vaniljalla. Siemenet sekoitetaan nesteeseen ja annetaan seoksen olla yön yli jääkaapissa. Illan aikana kannattaa kerran-pari sekoitella. 

 
Päällä vihreä smoothie: 

1 päärynä

1 (jäinen) banaani

1 lehtikaalin lehti ruoti poistettuna tai kourallinen pinaattia 
pinnalle  mysliä

Vol. 4

appelsiini

1 jäinen banaani

1-2dl jäistä mangoa

kourallinen pinaattia

vettä tarvittaessa

pinnalle kookoslastuja ja rouhittuja pistaasipähkinöitä

 

Koko viikonlopun mittainen isänpäivä

Meillä olis isänpäivänä aina sen verran monta paikkaa kierrettävänä, että ollaan jo monta vuotta jaettu kyläilyt parille päivälle. Yhtenä päivänä käydään puolison vanhempien luona, koska he asuvat kauempana ja toisena sitten vieraillaan mun vanhempien ja isän puolen isovanhempien luona.

Lauantaina oli onneks vielä lunta ja Pomarkussa vielä vähän enemmän kuin Porissa, joten Nepu pääsi laskemaan pulkalla mummulan pihan pieniä mäkiä. Ja sitten rakennettiin ihan oikea lumiukko. Valitettavasti ei ehditty sitä pukea tai muutenkaan oikein koristella, mutta saatiin me siitä ukon muotoinen sentään. Raitis ilma oli pääasia.

Sunnuntaiaamuksi olin sitten suunnitellut pienelle perheelleni jos jonkinlaista herkkua (kakun olin sentään tekaissut edellisenä iltana) ja luotin siihen, että Nepu nukkuu aamulla myöhään, koska edellinen ilta meni pitkäksi. No ei se mitään nukkunut. Aikamme yritettiin rauhotella häntä meidän väliin isoon sänkyyn, mutta ei siitä mitään tullut. Isi sai jäädä vielä nukkumaan, joten minä nousin ylös. 

Vauhti oli päällä välittömästi: ensin Nepu kertoi antavansa jalkapallolle yskänlääkettä suppilolla. "Tohtori kunnostaa pallon", hän selitti. Sitten hän ilmoitti "Äiti, haluan leikata papereita" ja lähti suppilo päässään (en tiedä miksi) olohuoneeseen leikkelemään pienillä saksillaan muistilappuja. Seuraavaksi hän vaati "setäohjelmaa" eli leffaa Wallace ja Gromit - Kanin kirous.

Saksimista samalla vahtien yritin saada aurinkokuivatulla tomaatilla, fetajuustolla, pinaatilla ja kvinoalla höystettyjä kananmunamuffineja uuniin. Vain (peräti) yksi ainesosa, pellavansiemenet, unohtui "taikinasta". Muffinien ollessa uunissa laittelin tarjolle tuoreita marjoja ja valmistelin tuorejuusto-mansikkatäytteisiä leipiä, siis french toasteja. (Mikä muuten on järkevä suomennos french toastille? Köyhä ritarihan tehdään pullasta. Luen nykyään niin paljon ruokablogeja englanniksi, etten tiedä termejä suomeksi. Noh, eniveis.)

Nepulla oli jo kamala nälkä ja hän oli kärttänyt mansikoita ja kaakaota jo hetken aikaa. Olin nostanut hänet ruokapöydän ääreen kaakaomukin ja marjakipon kanssa. Hän vaati kirjaa luettavakseen ja hetken sitä selailtuaan kyllästyi ja pyysi minua lukemaan. Kun en ihan täysipainoisesti lukemiseen kyennyt, hän ryhtyi nautiskelemaan kaakaota kaatamalla sitä mukista lusikkaan... Kyllä. Kuinka ollakaan, samassa koiralle tuli kamala pissahätä. Siinä meinas taas meikäläiseltä loppua kädet ja aivojen kapasiteetti kesken. 

Lopulta puoliso kömpi sängystä ja pahoitteli, että oli nukkunut niin pitkään. Eihän se haitannut mitään, koska mulla oli melkein kaikki vielä vaiheessa. Se hiukan harmitti lähinnä siksi, koska olin toivonut, että olisin voinut lähettää Nepun herättelemään häntä, kun pöytä on katettu. 

Näköjään joutuu tekemään hiukan myönnytyksiä, kun yksin toteuttaa hieman turhan kunnianhimoista aamiaissuunnitelmaa ja eläväinen 2-vuotias pyörii kintuissa. Aamu siis ei ehkä ollut niin helppo kuin olin kuvitellut eikä aamiaiskattauskaan ollut yhtä korea kuin olisin halunnut, mutta pirskatti, että oli hyvät sortit!

Onneks vedettiin navat täyteen vielä mun vanhempien ja isovanhempienkin luona. Mun vanhempien luona Nepu nautiskeli lounaaksi (enimmäkseen) viiriäisenmunia ja isomummulassa hän ei ehtinyt kuin näriä hieman keksiä, kun oli kiire juosta eteiskäytävää edes takaisin hiki päässä. Ehkä joku toinen kerta kerron meidän ekasta vierailusta kauppakeskus Puuvillaan, oli silloinkin aika hurjaa menoa.

Viikonloppu kokeellisessa keittiössä

Koska mun sisäinen herkuttelijani on ihan tosissaan yrittänyt etsiä helppoja ja nopeita, mutta ennen kaikkea Terveellisiä herkkureseptejä, olin ihan onnessani, kun perjantaina törmäsin Instagramissa tiliin (@lilsipper), josta löysin browniereseptin johon tulevat ainekset oli valmiina kaapissa. Kirsikkana kakun päällä olin vielä samana iltana menossa kavereita tapaamaan, joten aikaansaannokselle oli useampi koemaistajakin. Ja voi elämä, että siitä browniesta tuli hyvää!

Ihanan tahmeaa, kaakaoista ja makeaa. Siitä huolimatta, että resepti on maidoton, munaton, gluteeniton ja soijaton eikä se sisällä lisättyä sokeria. Alkuperäinen resepti alla. Tein sen itse 1,5-kertaisena, koska mulla ei ollut olemassa riittävän pientä paistoastiaa. Oon käyttänyt jenkkien kuppimittaa tässä, se on about 2,4 dl.

Browniet

1 kuppi mantelijauhoa

1/2 teelusikallista ruokasoodaa

1/2 kuppia (raaka)kaakaojauhetta

6-7 taatelia (olisi voinut laittaa pari enemmänkin)

1 suuri kypsä banaani (n. 1 kuppi pilkottuna)

Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Soseuta banaani ja taatelit esim. monitoimikoneessa, blenderissä tai sauvasekottimella. Yhdistä sose kuiviin aineisiin ja sekoita hyvin. 

Tasoita taikina paistoastiaan (jonka voi voidella tarvittaessa) ja paista n. 20 minuuttia.

Lauantaina mulla oli aikaa, joten valmistin mysliä ekaa kertaa elämässäni. Eat Good 4 Life -blogin, josta myslireseptin löysin, olen bongannut myös Instagramista (mun elämäni on suorastaan mullistunut Instagramin myötä!). Suklaa-kookosmysli nyt vaan oli sellanen juttu, ettei sitä voinut ohittaa. Vihdoin mulla oli aikaa ja energiaa valmistaa koe-erä. Eikä taatusti jää viimeiseksi eräksi.

Tässä ohje blogista suomennettuna ja puolitettuna. Kuppimittaa käytetty tässäkin.

Suklaa-kookosmysli (14-16 annosta)

4,5 kuppia kaurahiutaleita
1/4 kuppia vaahterasiirappia
1/2 kuppia kookosöljyä sulatettuna
n. 200g saksanpähkinöitä
1/8 kuppia (n. 0,3dl) chiasiemeniä
1/2 kuppia kookoslastuja
n. 170g tummaa suklaata (taisin ite laittaa reilummin)
n. 200g kuivattuja karpaloita

Lämmitä uuni 135 asteeseen.

Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, saksanpähkinät, vaahterasiirappi ja kookosöljy. Jaa seos kahdelle leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja aseta pellit uunin keskitasolle päällekkäin.

Paahda mysliä 25 minuuttia. Ota pellit uunista ja kaada myslit kulhoon. Jaa seos uudelleen pelleille ja paahda toiset 25 minuuttia. Toista vaiheet vielä kertaalleen.

Ota pellit uunista, kaada myslit kulhoon ja lisää joukkoon loput ainekset. Sekoita hyvin. Suklaa sulaa joukkoon, mutta se on tarkoituskin. Anna myslin jäähtyä kunnolla ja säilö esimerkiksi lasipurkkeihin. Mysli säilyy n. 6 viikkoa.