Pyörremyrsky Puuvillan kauppakeskuksessa

Juu, meidän Nepuhan se siellä. 

Viikko sitten ajateltiin koko perheen kesken lähteä katsomaan miltä uusi kauppakeskus näyttää. Noh, ei siinä vauhdissa paljoa ehtinyt nähdä, paitsi ehkä just ne portaat, missä pyörremyrsky valtaosan ajasta riehui.

Auto jätettiin parkkihalliin. Siellä Nepu halusi (omien sanojensa mukaan) kävellä (eli juosta) kaikkia valkosia viivoja pitkin. Kun viimein saatiin ohjattua hänet ovista kaupan puolelle (oli muuten sikasiisti se vihree lattia siinä ovien edustalla...), oli vastassa rullaportaat, jotka innostutti hänet niin, että ei mitään järkee. Pienen harjoittelun jälkeen Nepu matkusti hienosti rullaportaissa katutasolle. Portaiden yläpäässä hänet päästettiin irti ja hän tietysti ryntäsi täyteen juoksuun ihmisten sekaan. 

Kauempana siintivät jo kiinnostavan näköiset portaat, joita Nepu jostain ihmeen syystä kutsui leikkipaikaksi. Siinä hän sitten hyppi, konttasi, juoksi ja kiipeili. Siinä meni tovi, jos toinenkin, että saatiin hänet jatkamaan matkaa sovussa. Kertaalleen pyörremyrsky törmäsi myös näyteikkunaan, kun ei ehtinyt katsoa mihin on menossa. "Nenään sattui".

Suunnattiin Stadiumiin, jossa hurrikaani Nepu riehui hyllyltä toiselle. Yläkertaan mentiin taas rullaportaita. Nepu komensi, että "EI SAA AUTTAA!", vaikkei meinannu pysyä pystyssä portaisiin mennessä tai niiltä pois tullessa. Stadiumin lattiahan näyttää sellaselta juoksuradalta. Liikkeen ovien ulkopuolelle tuli vielä sellaset ruudut. Nepu hyppi ruutuja kikattaen ja välillä törmäillen ihmisiin oviaukossa.

Aikansa hypittyään Nepu lähti etenemään käytävää juosten ja kääntyi äkkiyllättäen suoraan kampaajaliike Tino'sin ovesta sisään. Koska siellä oli sellanen lasten autotuoli. "Haluan ajelemaan!", hän ilmoitti. Onneks lapsiasiakkaita ei just ollut, joten hän sai luvan istua autoon. No, koska hän oli hiustenleikkuun tarpeessa, tuli se sitten hoidettua siinä samalla. Kätevää!

Kampaajalta Scandinavian Outdoor Storeen katsomaan papalle isänpäivälahjaa. Jokainen hylly ja teline tuli pengottua. Mulla oli hirvee hiki. 

Alun perin meidän oli tarkotus mennä  vaan ruokakauppaan, mutta kun lapsi karkasi heti kättelyssä täysin päinvastaiseen suuntaan ja energiaa näytti riittävän, annettiin hänen sitten purkaa sitä hetken. Näköalahississä, lopulta matkalla sinne ruokakauppaan, Nepu jo malttoi seisoa paikallaan. 

Ruokaostoksille mentiin autokärryssä. Nopeiden ostosten aikana Nepu halusi autosta lattialle, takaisin autoon, lattialle, kärryjen istuimeen, autoon jne. Puolet ostoksistakin unohtui, kun ei ehtinyt keskittyä. Kassan jälkeen lähdettiin viemään autokärryä paikalleen. En saanut auttaa, vaan Nepu halusi parkkeerata itse. Ei ollut ihan helppoa, ei. Salaa vähän jeesasin. 

Ja tämän jälkeen, ennen kuin ehdin edes kunnolla tajuta, pyörremyrsky lähti vimmattua kyytiä kohti Kookenkää. Siitä vaan kaupan ovista sisälle. Myyjä kysyi voiko hän auttaa. "Ei kiitos, lapseni vain juoksi ovista sisään". Nepu löysi kaupan perältä lasten leikkipaikan ja parkkeerasi itsensä siihen. Aikamoinen taistelu piti käydä, että hänet siitä saatiin lähtemään. Huudon kanssa, mutta kumminkin. Rullaportaissa tuli raivo, kun yritettiin häntä vähän auttaa. Portaiden alapäässä Nepu ilmoitti, että "Uudestaan!" ja olikin sit jo menossa. Ei kun uusi kierros vaan. 

Kolmatta ei enää suostuttu, vaan onnistuttiin ohjaamaan ipana ovista parkkihalliin. Jossa oli taas ne valkoset viivat. Selvittiin sentään hengissä omaan autoon. 

Eihän siinä, Nepulla on vauhtia vaikka muille jaettavaks, mut onneks hän on silti kiltti ja useimmiten ihan hyvin puheohjautuva. Joskus ei vaan ehdi kuunnella niitä ohjeita, kun on kiire juosta.