Äiti työmatkalla: kamala koti-ikävä

Olin melkein neljä päivää reissussa työn puolesta ja koti-ikävä oli ihan kaamee jo tokana päivänä. Kaipasin Nepua ihan hirveesti. Ikävä vaan paheni puhelinsoitosta, vaikka luulin, että se olis jotenkin helpottanut, että saan puhua Nepulle. Eka kerta varmaan Nepun syntymän jälkeen, kun oon ihan itekseni pois kotoa. Oli mulla reissussa kaksi työkaveria seurana kuitenkin. Toisen kans jaettiin jopa hotellihuone. Veikkaan, että ikävä olis ollu vielä pykälää pahempi, jos olisin ollu hotellihuoneessa illat yksin.

Ikävä puristi rintaa, kun etsiskelin Nepulle tuliaisia. Löysin ihania kukka- ja perhospinnejä ja lopulta sellaisen kukkahiuspannan, jossa oli kunnon säätövara. Ollaan puhuttu paljon seppeleiden tekemisestä, mutta ne kun ei kovin kauaa pysy hyvänä, oli tällanen kestoseppele musta hauska ajatus. Ja kyllä vain, tuliainen oli ihan nappivalinta ja Nepu lähtikin aamulla kukkapanta päässä hoitoon. 

Koti-ikävästä huolimatta reissu oli hyvä. Oltiin siis firman naisväen kanssa Ruotsissa IBM:n järjestämässä IBM Datacap QuickStart Workshopissa. Siellä istuttiin kolme päivää Kistassa sijaitsevan IBM:n toimitalon pikkuluokassa oppimassa uutta Datacapista. Workshopin vetäjä oli jenkeistä ja oli selkeesti vetänyt jokusen workshopin ennenkin. Päivät koostuivat pienistä luentopätkistä ja labroista, joissa saatiin harjoitella luento-osuuksissa läpikäytyjä juttuja. Vikan päivän päätteeksi saatiin suorittaa pari aiheeseen liittyvää testiä, läpäisin vain toisen ja jäi kaivelemaan ihan mielettömästi. Eikä vähiten siks, että jäi kahdesta kysymyksestä kiinni. Opin paljon uutta ja ennen kaikkea pääsin oikeesti jyvälle kaikista eri komponenteista ja siitä mikä minkäkin rooli on.

Kurssipäivät oli ihan työpäivän mittasia, siinä kaheksan tunnin hujakoilla. Lounastauko meillä oli 45-60min vähän tilanteesta riippuen ja muuten pidettiin nopeita pausseja tarpeen mukaan. Päivän jälkeen oli aina ihan kuitti olo. Ja ihmekös se. Aamulla herättiin ajoissa hotellin aamiaiselle, että saatiin syödä rauhassa. Matka Kistaan kesti metrolla 20 minuuttia ja sen lisäksi piti kävellä 10 minuuttia Ibarille. Sama tietysti takas Tukholman keskustaan päin. Kurssipäivän aikana piti olla aika skarppina (mikä kyllä onnistui hyvin, se oli ihan pätevän vetäjän ansiota). Onneks meidän hotelli oli aivan T-centralenin kupeessa, joten kulkeminen oli helppoa. 

Aika sitkeesti me silti käytiin kaupungilla kiertelemässä ja katselemassa, ostoksilla ja syömässä kurssipäivien päätteeksi. Eihän reissu oo mitään, jos ei syö hyvin ja ainakin hiukan liikaa! Reissun lähes ainoat valokuvatkin oli tietysti ruuista... Nimimerkillä Suklaakakkua hotellihuoneessa

Kissat ulkoilemassa ja muita kissajuttuja

En muista yhtään, koska viimeks olen ulkoiluttanut kissoja remmissä ulkona. Nyt on kuitenki tän kesän eka ulkoilu vihdoin takana ja kissat nauttivat kovasti. Nepu auttoi taluttamisessa. Hänen oli hiukan vaikea sopeutua siihen, että kisu ei mennyt sinne mihin hän halusi ja hiukan kismitti, kun ohjeistin vieressä, että "Älä juokse" ja "Älä vedä narusta", kun kissa pysähtyi aidan vierustalle ruohoa nuuhkimaan.

Kissalapsi hölkötteli aidan viertä reippaasti. Se yritti leikkimökin alle piiloon, tutki havupuiden aluset, kierteli omenapuut ja lisäksi innostui leikkimään heinänkorrella niin, että lopulta piti hetken aikaa ottaa lepoa keskellä pihaa. 

Elvis joutui odottelemaan tarhassa omaa vuoroaan kissalapsen ulkoillessa ja siellähän se mourusi kovaan ääneen melkosen kärsimättömänä, vaikka yleensä se on aika hyvä odottamaan. Kun Elviksen vuoro sitten tuli, oli kuvio aika perinteinen. Hölköttelyä parhaille heinäpaikoille, ruohoa napaan ja oksennus. Sen jälkeen matka jatkui koko ajan kehräten ja juoksennellen vähän sinne tänne. Talokin kierrettiin ja leikitin Elvistä maasta löytyneillä pienillä oksilla. En ollenkaan ollut muistanut, että Elvis rakastaa tikkujen perässä juoksemista. Heitin tikun ja kissa säntäsi perään, niin monta kertaa, että lopulta iski väsy. 

"Mene vaan sinne mökkiin!"

Nepulla on vaan hiukan vielä opittavaa kissan ulkoiluttamisesta. Hänestä oli selvästi ihan kummallista, että kissaa ei voinut viedä narussa kuin koiraa eikä se liikkunut käskien yhtään mihinkään. Heinänkorsileikeistä herkesi hirmuinen kikatus. Ehkä tätä tehdään jatkossakin yhdessä :)

Kissalapsi on taas kutissut ja nyt vein sen eri lääkärille näytille. Se sai taas kortisoniannoksen. Lääkärin katseli karvattomia läikkiä ja rupista silmäkulmaa: "Ai, se oikein työstää itseään". Oireet tuli taas ihan parissa päivässä ja lääkäriaikaa piti odotella pari päivää lisää. Siinähän se tilanne jo lähti lapasesta. Tällä kertaa jätettiin antibiootti antamatta, kun pitkän päälle pitkävaikutteiset antibiootit ei oikein oo hyvästä. 

Lääkärin mielestä kyseessä on krooninen ja uusiutuva ihovaiva, joka vaatii jatkuvaa hoitoa. Olen itse samaa mieltä ja ihmettelinkin miksei edellisessä eläinlääkärissä puhuttu jatkuvasta lääkityksestä tai muusta jatkohoidosta koskaan mitään. Oli siis hyvä tutkituttaa kissalapsi muuallakin.

Saatiin sitten kokeiluun Atopica-niminen lääke, jonka siklosporiini vähentää allergiseen ihotulehdukseen liittyvää tulehdusta ja kutinaa. Aika näyttää pitääkö Atopica oireet poissa, sen mahdollinen vaikutus alkaa näkyä vasta reilun kuukauden päästä lääkityksen alottamisesta. Lääke on melkosen tujua tavaraa, havaittuja haittavaikutuksia mm. horrostila, syömättömyys, lisääntynyt syljeneritys, laihtuminen ja veren valkosolujen vähyys. Lääkäri kehottikin seurailemaan painoa, koska laihtuminen on todennäköistä. Toivotaan, että muita sivuoireita ei ilmene, vaikka niiden pitäiskin monien tasaantua, kun jossain vaiheessa antotiheyttä pienennetään. Kissalapsen iho paranee taas pikkuhiljaa, kortisoni on vienyt kutinat pois. Oikeassa silmässä on vaan taas aivan kamalat ruvet, jotka vetää koko silmän sikkaralle. Voi mun kissaa.

Huipuin miniloma ikinä

Me karattiin puolison kans pariksi päiväksi Espanjaan männä viikonloppuna. Ihan vaan, kun meillä oli pari viikkoa sitten 6-vuotishääpäivä ja Espanjaan oli helppo lähteä. Nepu yökyläili mummilassa reissun ajan, joten meillä oli mahiksia tehdä vähän jotain erilaistakin. 

Puoliso etsi ahkerasti Orihuela Costan lähialueilla olevia aktiviteettimahdollisuuksia. Reilun 100km päästä löytyi ratsastusretkiä Costa Blancan vuoristossa järjestävä Ranco La Ofra. Retket sopivat vasta-alkajillekin, reitit kun valitaan taitotason mukaan. Koko retki tehdään käynnissä kauniiden appelsiinipuiden ja granaattiomenapensaiden katveessa. Me varattiin sieltä retki. Ratsastusosuus kesti parisen tuntia ja sen jälkeen oli tarjolla vielä lounasta ja juotavaa. Hinta oli 55€ per nenä. Ihan ilmaista, koska kaikki ruuat ja juomat kuuluivat hintaan. 

Paikkaa pitävä pariskunta oli lähemmäs kymmenen vuotta sitten muuttanut Saksasta Espanjaan ja 6-7 vuotta sitten löytänyt tilan. Siellä oli kaikki niin viimeisen päälle kukkaistutuksia myöten. Mahtava paikka suojaisassa laaksossa Costa Blancan vuorten välissä. Tilan emäntä Tanja veti ratsastusretken ja isäntä Jochen valmisteli sillä välin lounasta. Meille tarjoiltiin grillattua chorizoa ja kasviksia, espanjalaista tortillaa sekä oliiveja. 

Omistajapariskunta oli aivan mielettömän mukava ja molemmat olivat puheliaita, se oli tosi hienoa. Ei mitään liukuhihnameininkiä, vaan oikeasti tuntui, että he ovat kiinnostuneita heillä vierailevista ihmisistä ja kestitsevät kaikkia mielellään. Heillä oli kuusi koiraa sekä lemmikkiorava nimeltään Ernie (ihan huippua!). Hevosten määrää en tiedä, mutta kymmenkunta niitä ainakin reissun aikana näkyi. 

Jos ikinäkään tuolla alueella liikkuu ja on aikaa ja mielenkiintoa, niin suosittelen vierailemaan Rancho La Ofralla. Siellä on hienot puitteet ja koko hoito mietitty viimeisen päälle. Toki, jos kaipaa hevosten kanssa enemmän menoa ja meininkiä, niin tää ei ehkä oo siihen oikea paikka. Mutta rentouttavaan maastoretkeen kyllä. Noita maisemia nimittäin kelpaa katsella.

Mä sain ratsastaa ponilla, jonka nimi oli Calcetines (koska sillä oli valkoiset sukat takajaloissa). Puoliso pääsi kauniin kimon tamman selkään, en vaan kuollaksenikaan muista hevosen nimeä. Meidät jeesattiin ratsujen selkään yksitellen ja alkuun käveltiin kentällä, jotta Tanja näki miten hevosen selässä oleminen sujuu. Sitten lähdettiin. Ensin käveltiin hyvän matkaa alas, jonka jälkeen valtaosa matkasta taittui tasaisella hiekkatiellä vuoren juurella. Loppumatkasta olikin taas aika kiipeäminen ylöspäin. Vaikeammat reitit kulkevat kuulemma vuoren rinteillä, en tiiä olisko mulla uskallusta sinne lähteä kokeilemaan.

Rancho La Ofralta lähtiessä ajeltiin Guadalestin kylän läpi, se oli kaunis. Käytiin myös Guadalestin padolla, siellä oli aika huikeet näkymät. Alicantessakin piipahdettiin. Käytiin jätskillä ja kuljeskeltiin siellä täällä, pienenä bonuksena käytiin myös Volvo Ocean Race -museossa. Sitten ehdittiin vähän uida, ottaa aurinkoa, käydä kävelyllä ja shoppailemassa sekä katselemassa Torreviejan suola-altaita, joista toisessa oli vaaleanpunainen vesi. Se olikin seikkailu, kun yritettiin päästä ihan sellaisen rantaan, ei onnistunut ei. Mutta oli se kaukaakin kaunis. Läheltä olis vaan voinut bongata vaikka flamingoja. Välillä Torrevieja-Alicante on kyllä useampiakin suola-altaita, siellä mä sentään näin muutaman vaaleenpunasen tirpan.