torstai 23. huhtikuuta 2015

Meitsin työpäivän kohokohta

Mulla on aina ollut töissä vihko muistiinpanoja varten, vaikka muuten pidän paperin käyttämisen minimissä. Viimeisin vihko oli ihan itse ostamani kovakantinen kierrevihko ja tänään se tuli täyteen palveltuaan mua uskollisesti jostain vuoden 2012 alusta asti. Nepu oli ehtinyt joskus mun etätyöpäivän päätteeksi tehdä omia muistiinpanojaan siihen niin väriliiduilla kuin kuulakärkikynälläkin. Tuli jotenkin ihan orpo olo, kun hain sihteerin laatikosta uutta vihkoa ja se oli sellanen perusruutuvihko. Ohut ja pehmeäkantinen (punainen sentään).

Näytin varmaan niin pettyneeltä, että meidän sihteeri toi asioilla käytyään mulle uuden kovakantisen vihon ja kysyi tykkäänkö siitä, vaikka se on ohuempi kuin edellinen. No hei, kuka ei tykkäis tän näkösestä vihosta?



maanantai 20. huhtikuuta 2015

Terkut tuulisesta Espanjasta!

Viikko Espanjassa vierähti nopeesti. Vastoinkäymisiäkin sattui, sillä Lontoosta saapuvien siskoni sekä hänen poikaystävänsä lento peruttiin lennonjohtajien lakon vuoksi ja he pääsivät matkustamaan vasta pari päivää aiottua myöhemmin. Onneksi meille jäi kolme kokonaista yhteistä lomapäivää, koska oli ihan tosi kiva nähdä pitkästä aikaa ja viettää vähän erilaista aikaa yhdessä. Lisäksi osuttiin just siihen ainoaan huhtikuun kylmään ja vähän sateiseenkin viikkoon. Tilanteen etukäteen tietäen se onneksi haittasi aika vähän.


Kotiloita ihmettelemässä


Asuimme matkan ajan vanhempieni Espanjan asunnossa. Pihassa kasvoi sitruuna- ja appelsiinipuut ja aidan takana oli kaunis allasalue palmuineen. Asunnon ympäristö oli kiva ja lapsillekin oli leikkipaikkoja lähellä. Lähimpään ruokakauppaan oli vajaan kilometrin matka ja matkan varrella oli paljon myös ravintoloita ja kahviloita sekä mm. apteekki ja muutama pikkuliike. Muutaman kilometrin päässä oli valtava ostoskeskus. Mutta eihän me toki vaan lähialueilla pyöritty, vaan viikon aikana kertyi vuokra-auton mittariin piirun yli 800km ajoa. 


"Kotipiha"


Matkan kohokohtia:

Sierra Espuñan luonnonpuisto. Siis vau, mikä paikka. Koleasta ja hiukan sateisestakin säästä huolimatta ihan mainio reissu! Katseltiin Nepun kans yhdessä käpyjä ja risuja, ihmeteltiin komeita maisemia, isoja puita ja rakennuksia sekä niiden jäännöksiä. Vuorella olis päässyt tosi hienoille kävely- ja pyöräilyreiteillekin, mutta koska meillä oli pieni lapsi mukana, tyydyttiin lyhyeen ja rattain kuljettavaan pätkään ja pidettiin mukava eväshetki reitin varrelta löytyneellä penkillä. Elämys oli sekin, että ajeltiin autolla vuoren huipulle ja sieltä hiukan eri reittiä alas. Vuoren juurella oli kaunis pieni kaupunki.


Näkymä näköalatasanteelta Sierra Espuñalla.

Sierra Espuña




Harhailut La Zenia Boulevardilla. Valtavan suuri paikka, jossa oli käveltävää ja katseltavaa vaikka kuinka. Lapsille sai vuokrata 12 euron tuntihintaan mm. pieniä autoja, joissa kurvailla pitkin käytäviä. Leikkipaikkoja oli ja myös paikallinen "HopLop" euron kolikoilla toimivine karuselleineen ja muine veikeine laitteineen. Löytyi ravintoloita ja kahviloita, vaate-, kenkä-, sisustus- ja lelukauppoja... You name it. Puoliakaan ei ehditty nähdä, joten jäi katseltavaa seuraavaksikin reissuksi. 





Retki Orihuelan kaupunkiin. Osuimme paikalle luonnollisesti siestan aikaan (koskakohan senkin oppii huomioimaan aktiviteetteja suunnitellessaan?), joten emme päässeet katedraaliin, jossa käyminen kuului päivän suunnitelmaan. Eräässä kirkossa kävimme ja sielläkin huonojen (tai olemattomien) opastusten vuoksi jäi varsinainen kirkko näkemättä, ihastelimme vain pientä puutarhaa ja toista isompaa ulkotilaa. No, mitäs pienistä... 


Santo Domingo de Orihuela





Päivä Alicantessa. Kävimme Santa Barbaran linnassa vuoren huipulla ja vietimme siellä useamman tunnin. Näköalat olivat päätä huimaavan kauniit ja aurinkoinen sää teki hurjasta tuulesta hieman siedettävämmän. Päässä kyllä humisi reissun jäljiltä hetken aikaa. Linnan jälkeen suunnattiin El Palmeral -puistoon, joka olikin mukavan tuuleton paikka. Paikka ei näin talvikuukautena ollut ihan vehreimmillään, mutta kaunis se oli silti ja siellä asui paljon kissoja! Se oli hiukan kuin espanjalainen Kirjurinluoto hiekkapolkuineen.




Pakollinen kissakuva, hän oli kaunis ja puhelias


Veikeä katu Alicantessa


Miehet kävivät yksissä tuumin vielä kiipeämässä erään via ferratan siinä jossakin muutaman kymmenen kilometrin päässä majapaikasta. Ja käytiin me porukalla myös läheisessä Torreviejassa rannalla piipahtamassa. Ei tehnyt mieli uimaan!

Torreviejan kivinen ranta



Yleensä hyrrän lailla pyörivää lastani pitää kyllä hieman kehua, sillä hän matkusti tosi mallikkaasti sekä lentokoneessa että autossa. Väsymyksen tuomaa harmitusta oli muutamana kertana, mutta muuten Nepu oli kyllä aivan huippureipas ja kiltti pieni matkalainen. 

Nyt on kuitenkin jo palattu normaaliin arkeen. Töissä pieni toimiston ehostusprojekti on jatkunut. Avokonttori on järjestetty uuteen uskoon ja ilmettä on elävöitetty muutamilla ikkunatarroilla. Parit seinätarrat on vielä liimaamatta. Seuraavaksi pitäis ryhtyä sohvanmetsästyspuuhiin tässä muiden töiden ohella. 

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen ja LOMA

Jonkin aikaa sitten tuntu niin kaukaselta ajatukselta koko pääsiäinen ja loma. Töissä vika viikko ennen lomaa oli perinteinen hässäkkäviikko. Vielä äsken kirjottelin viestejä asiakkaalle, työkavereille ja jopa IBM:n ECM supportiin, kun en kerran torstaina töissä ehtinyt. Olen pitkästä aikaa töiden parissa päässyt avaamaan huoltokutsun Ibarille, tällä kertaa eräästä ongelmasta asiakkaan tuotantoympäristön PDF-käännöspalvelussa. Odotin sieltä hiukan nuivaa vastausta, mutta Ibari ylitti odotukset vastaamalla mun viestiin, että joo, ei tätä voi muuttaa, kun se on koodissa. Eikä tästä oo koskaan ennen kukaan valittanut. Noh, nyt minä olen. Ja muutaman sähköpostinvaihdon jälkeen tilanne näyttääkin jo valoisammalta, mielenkiinnolla odottelen tapahtuuko mun lomaviikon aikana jotakin. Nää on aina jänniä. 

Eilinenkin päivä meni niin hujauksessa. Aamupäivällä olin Luoteis-Satakunnan Ratsastajien estekaluston maalaustalkoissa, iltapäivä meni keittiössä häärätessä ja ilta vieraita kestittäessä. Maisteltiin ystävien kanssa puolison Madridista tuomaa sian etujalkaa. Ibericon kinkkua. Oli sorkka ja kaikki. Tuli ähky. Oli siis mukava päivä kaikin puolin ehdottomasti, mutta kyllä mä sohvalle nukahdin saman tien, kun siihen istahdin.

Nyt alkaa ajatukset kääntyä enenevässä määrin Espanjan matkaan. Lähtö on tiistaina. Viime hetken matkasuunnitelmia tässä pyöritellään ja sumplitaan muitakin kuvioita. Passinkin hain tosi ajoissa, torstaiaamuna, hehe. Nepulle selitettiin poliisilaitokselle ajaessa, että mun pitää hakea uus passi, että pääsen Espanjaan. Laitoksen pihassa auton takapenkiltä kuului kysymys "Onko tää Eppania?". Hän odottaa matkaa kovasti. Minäkin tässä jonkin asteisessa matkahuumassani sain päähänpiston ja laitatin itelleni ripsipidennykset. Kaikkee sitä.

Kuvakavalkadi täsä. 

Komioita tuli!

Oli se ostanut sille telineenkin...

Pääsiäisjälkkäri tuloillaan.

Lankalauantain pyöräretki.



Pääsiäiskissalapsi.