Vaikka itseä töihin palaaminen ehkä hiukan ensi alkuun kaihersikin, lapsukainen jäi kyllä hyvillä mielin hoitoon, vaikka häntä hiukan etukäteen loman päättyminen harmittikin. Kaipa kavereiden näkeminen ilahdutti, olihan tässä vierähtänyt pitkälti toista kuukautta, kun on saanut viimeksi hoitokavereiden kanssa leikkiä.
Lomasäät ei olleet kovin kehuttavat vikaa lomaviikkoa lukuunottamatta (ainakin helteen odottajien mielestä), joten puolet alkuperäisistä lomasuunnitelmista jäi toteuttamatta. Mutta olihan meillä silti mukavaa. Kotipihassa on ollut lapselle oma uima-allas, jota on aurinkoisina päivinä saatu lämmitettyä uimakelpoiseksi, joten siinä on polskittu ahkerasti. Ollaan käyty seikkailuilla Meri-Porissa, herkuteltu ja leikitty, käyty ratsastamassa, nukuttu pitkään, syöty aamiaista terassilla, tavattu sukulaisia, käyty mustikassa ja sienessä, jazzailemassa, shoppailemassa, eläimiä rapsuttelemassa, aloiteltu leikkimökin maalausprojektia... Tai mitä mä sitä tähän selostan, kuvat on kivempii!
Jazzeille lähössä asiallisesti varustautuneena. |
Maailmampyärä. |
Taideterapiaa. |
Ja talliterapiaa. |
Ipana ja isi heinähyppelyssä. |
Innokas ponityttö. |
Lampaiden ulkoilutusta!!1 1975
VastaaPoistaLammasvauvat oli ihan hitti Koivuniemen Herran Muumaassa. Parhaimmillaan typykkä yritti taluttaa neljää kerrallaan ja ihmetteli, kun ei ne mee sinne mihin hän haluaa!
Poista