Kyllä hänestä heppatyttö tulee

Jospa päättäisin hiljaiselon täältä tähän. Olin hankalan päätöksen edessä, kun mulla oli tarina Nepun seikkailuista päiväkodissa ja heppa-aiheisia kuvia. Ne ei vaan mitenkään sopineet yhteen, joten piti päättää missä järjestyksessä julkaisen mitäkin.

Koska seikkailut päiväkodissa jatkuvat vielä ainakin huomisen, jätän niiden kokemusten perkaamisen toiseen kertaan ja läiskin tänne muutaman tallilla otetun kuvan. 

Siinä ihastellaan Nuppua

Nepu on muutamia kertoja ollut mun mukana Luoteis-Satakunnan Ratsastajat Ry:n hallituksen kokouksessa ja hän on lähtenyt kokoustamaan mielellään, koska aina kokouksen lopuksi on käyty katselemassa ja silittelemässä hevosia ja poneja tallissa. Nepu kertoi kaikille hepoille erikseen "Minulla on ollut sinua ikävä". Kiljuntaa ja kikatusta aiheutti Dolli-poni, joka vahingossa meinasi pistellä poskeensa Nepun lapasen. 

Jotenkin oli hankalaa saada perille, että tallissa ei kuulu pitää kovaa meteliä. Onneks aika nopeesti se riemunkiljahtelu tasaantuu sellaiseksi hauskaksi hihkunnaksi, kun käsi osuu ponin turpaan ja voi vähän silittää. Zilpalla Ponit on kyllä niin tottuneita lapsiin, että ne ei pienestä hätkähdä vaan ovat ennemminkin uteliaita. Se on tietty pikkuihmisten kannalta kiva, uteliaita poneja on hiukan helpompi päästä koskemaan. Jos sitten hiukan kevväämmällä tehtäis Nepun kanssa vierailu tallille ihan vaan ponin rapsuttelua ja ratsastamista varten. 

Ja siinä Kerttu ihmettelee pientä vaaleanpunaista

Musta Rudolf hiukan jännittää

Niin tulee ipana äitiinsä, rakastaa kaikkia eläimiä! Yhtenä iltana hän oli aika liikkis löytäessään keittiön kaapista koiralle ostettuja kuivattuja ankkafileen paloja. "Haluan antaa haukulle", hän sanoi ja samassa jotenkin ilmeestä näki sellasen häivähdyksen pettymyksestä, kun hän muisti, että ei meillä ei ole enää koiraa, jolle herkkuja vois antaa.

Mulle on ollu tosi vaikeeta, kun Hekua ei enää ole. Joulupyhät tais tasottaa sitä tilannetta alkuun aika paljon, ja ehdinkin jo huokasta, että aika yllättävän helposti se kaikki siinä meni. Mutta nyt... Joka päivä ikävöin sitä tassujen rapinaa ja hännän heilutusta, ja on tosi vaikea vieläkin muistaa, että töistä tullessa ei oo kukaan riehumassa oven takana. Kissalapsi silti lohduttaa parhaansa mukaan.