Eieieieiei eikä eikä ei äitikääääää

Kai nyt on todettava, että kahden vuoden uhmaikä on tavoittanut Nepun. Tiesin, että mulla on ollu aikanaan tosi paha uhmaikä. Osasin siis odottaa hankaluuksia, mutta "hankala" on mielestäni aika lievä ilmaisu tähän tilanteeseen. Mulla uhma kulminoitui kuulemma pukemistilanteisiin, Nepulla pukemisen lisäksi ilmeisesti myös nukkumaanmenoon.

Täs on jotenkin ihan hämillään, kun ennen hyväntuulisena unta odottamaan jäänyt ja yöt hyvin  nukkunut lapsonen riehuu ja raivoaa nukkumaan mennessä. Mulla on Nepun kanssa hämmästyttävän pitkä pinna, mutta täytyy myöntää, mutta eilen meinas mennä kuppi todellakin nurin (edellinen ilta oli myös vaikea, aamu aivan helvetistä ja puoliso työreissussa, mä olin aika kuitti). Taas näin jälkikäteen ajateltuna koko soppa sai suorastaan koomiset mittasuhteet, mutta siinä taistelun tuoksinnassa ei juurikaan naurattanut vaan teki mieli itsekin huutaa ja heittäytyä lattialle sätkimään. Tilanne oli jotakuinkin tämä:

Oltiin hyvissä ajoin ennen kahdeksaa menossa iltatoimia tekemään ja unille. Hammaspesusta tuli kiistaa, mutta siitä päästiin yli. Nepu kuunteli iltasadun mun sylissä lattialla. Hermot meni sitten siinä, kun sadun jälkeen sanoin ettei enää aleta leikkiä, kun hän kaivoi Duplolaatikoita sänkynsä alta. Sängyssä Nepu huusi ja rimpuili ja vaati tuutulaulua, mut ihan sama mitä laulua yritin, hän huusi "eieieieiei". Ei saanut laulaa.

Istuin hänen mielestään liian lähellä, hän ilmoitti huutaen "Liian lähellä, äiti pois!" ja kun siirryin kauemmas, huuto vain yltyi. Ajattelin lähteä pois huoneesta tilannetta rauhoittaakseni. Kuinka ollakaan sitten huoneesta kuului voimakasta tahtomista: "Haluan äitin!!!!". Hetken kulutta menin takas, kun huuto vain jatkui, ja istuin lattialle sanomatta mitään. Hetken oli rauhallista.

Nepu pyysi syliin ja suostuin hänet ottamaan. Hän pyysi "sohvalle istuskelemaan, ihan pikkusen vaan, jooko" ja veti tietysti kilarit, kun kerroin miksei se nyt oikein sovi. Selitin, miksi olisi tärkeää rauhoittua ja nukkua ja sanoin, että minäkin menen nukkumaan. Sitten hän pyysi, että istutaan lattialle ja ajattelin, että se sopii. No, Nepun mielestä mun jalat oli aivan väärässä asennossa ja sitä myöten taas koko homma pilalla.

"Äiti laulaa", kuului seuraava pyyntö. Yritin, mutta jokainen laulu, mitä aloitin oli väärä, vaikka lauloin vain niitä lauluja, joita hän pyysi. Hän huusi "eieieieiei eikä sitäkääään", joten päätin istua vain hiljaa. Huuto vain jatkui, joten poistuin taas huoneesta. Sitten Nepu vaati vettä, jota olin jo kerran aiemmin antanut. Yllättävää kyllä sekin oli huti, sillä annoin vettä kuulemma väärästä lasista ja hänen kätensäkin kastui. Toisella kertaa hänellä kyllä oli oikeesti jano, eikä ihme sillä parkumisella.

Juomisen jälkeen taas alkoi laulujen vaatiminen, mutta kun perhanan äiti lauloi vaan koko ajan väärin. Lopulta sain suostuteltua Nepun siihen, että laitetaan soittorasia soimaan. Ensin oli hiljaista ehkä kokonaiset kolme minuuttia, mutta sitten alkoi satunnainen höpöttely ja itkeskely. Kello oli melkein kymmenen, kun ipana nukahti.

EIKÄ SIINÄ VIELÄ MITÄÄN! Klo 00:30 seuraava raivari, kun olin just kunnolla nukahtanut. Nepu ei rauhottunut sitten millään, joten otin hänet isoon sänkyyn viereen. Loppuyön melkein nukuin, kun sain tasaseen tahtiin potkuja naamaan tai selkään. Mikä ihme siinäkin on, että lapset oikeesti nukkuu parisängyssä tasan poikittain?! Luulin ennen, että se on vaan liiottelua, mutta ei näköjään.

Huh, sainpas tämän ulos systeemistäni. Tiedän kyllä, että tää on vaan vaihe ja tiedän, että tällä(kin) kertaa menin liikaa mukaan vaateisiin, mutta toivoin tilanteen helpottavan sillä. Tuntui niin ylivoimaselta pitää siinä hässäkässä kaikki narut jämptisti käsissä. Kohta tää loppuu ja uus alkaa. Mutta vähän on kiristänyt. Paremmalla onnella seuraavaan iltaan. Tämä aamu onneksi meni tappeluitta Pikku Kakkosta katsellessa.

Piirusteltiin marjoilla kotitielle