Nips, naps

Käytiin eilen tytön Nepun kanssa hiustenleikkuussa. Nepulla oli otsatukka kasvanu niin pitkäksi, että hän alituiseen huiski sitä pois silmiltä häiritsemästä. Mä yritin ratkoa ongelmaa pinnien avulla varsin huonolla menestyksellä. Mummin ostamat Pikku Myy –pinnit poltti Nepun hermot saman tien, koska ne koristeena olleet Myyt eivät irronneetkaan pinnistä, vaikka hän olisi niin halunnut. Mun ostamat sydänkuvioiset pinnit joutuivat muuten vaan revityiksi irti hiuksista. 

En osannut etukäteen arvata, miten Nepu reagoi koko operaatioon. Kaikki meni ihan mallikkaasti kuitenkin, vaikka selkeesti häntä jännitti. Ei sitä kaapuakaan päälle asti saatu, mutta siitä katseltiin sitten kukkien ja kalojen kuvia sillä välin, kun hiuksia saksittiin. Ihan ongelmitta meni koko toimitus ja nyt on silmille valuvat hiussuortuvat pätkitty pois. Tästä se kampaajalla ravaaminen nyt sit alkaa.

Tää Nepun otsiksen leikkaus sai mutkin melkein innostumaan otsatukasta. Just, kun sain omani kasvatettua niin pitkäksi, että se ei törrötä rumina piikkeinä leteistä ulos. Kai mä kohta taas hairahdan, jos en nyt seuraavalla kampaajakäynnillä, niin ehkä sitä seuraavalla. Kevät on vaikeeta hiusaikaa. Oon saanut nyt viitisen vuotta kasvatettua hiuksiani ja se on vaatinut malttia. Otsatukkaa on ollut matkan varrella enemmän ja vähemmän, mutta muuten on saanu tulla pituutta lisää. Aiemmin mulla oli se tietty parin vuoden sykli: lyhennän, kasvatan, lyhennän, kasvatan. Koskaan ei ollu tarpeeks hyvä ja aina keväisin iski se uuden lookin vimma. Nyt on taas lähellä se hetki, että teen jonkun huonosti harkitun liikkeen näiden hiusten suhteen. Ehkä en varaa aikaa ihan vielä!

P.S. Koirasta sais tehdä kaljun aina näin karvanlähdön aikaan. Ei tahdo hermo kestää sitä, kun kevätaurinko ikkunasta sisälle paistaessaan suorastaan alleviivaa kaikkialle varisseet koirankarvat.