Eilen illalla Nepua nukkumaan laittaessa jouduin vähän hämmentävän tilanteen eteen. Oltiin luettu iltasatu ja olin jo lähdössä huoneesta, kun Nepu alkoi selittää käärmeistä. Niitä oli, isoja ja pieniä, ja sitten taas ei ollut ja pelottikin vähän. Sekä minun että puolison piti moneen kertaan selittää, että meillä ei asu yhtään käärmeitä, ei sisällä eikä ulkona. Lopulta jo laitettiin iso pehmolelukoirakin sängyn viereen vartioimaan.
Silti hän vielä mietti niitä käärmeitä. Asia käsiteltiin moneen otteeseen ennen kuin hän jäi rauhassa odottelemaan unta. Mietin niin kovasti, mistä ne käärmeet mieleen tuli. Hoksasin sitten, että me katsottiin yhdessä sellasta piirrettyä kilpparielokuvaa, jossa oli käärme. Mutta se vaan oikeastaan vilahti ruudussa. Se oli puun oksaan kietoutuneena ja siinä se. Puoliso sitten ajatteli, olisko käärmeiksi kutsutut nuudelit voineet sekottaa ajatuksia. Nepu siis ite sanoi niitä käärmeiksi. Tiedä häntä.
Mut hän muisti käärmeet vielä aamullakin, vaikka ne ei häntä yöllä haitanneetkaan. Saas nähdä onko käärmeitä tänään illalla. Toivoisin, että ei. Jospa ajatukset keskittyis uuteen satukirjaan, joka pitää alottaa tänään, kun Nalle Puhin kertomukset luettiin loppuun eilen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän merkin itestäsi, olisi kiva tietää, jos olet käynyt lueskelemassa jaarittelujani.