Banaani-mango "nice cream" |
Ja tietysti oon tutustunut tarkemmin sellasiin ruoka-aineisiin, joita voi arkiruuanlaitossa käyttää. Vähin erin oon myös opetellut ottamaan niitä mukaan ruuanlaittoon. Esimerkiksi siis erilaisia papuja, kvinoaa, chian siemeniä, mantelimaitoa, kookosöljyä, erilaisia riisejä jne. Aika uusia tuttavuuksia on myös maapähkinä- ja mantelivoit, raakakaakao ja kookosvesi.
En ite missään nimessä halua höyrähtää, ja lakata syömästä myös "normaalia" ruokaa, mutta sisäinen herkuttelijani kyllä hykertelee, kun löydän mahtavan herkkureseptin (oli se sitten suolaista tai makeaa), jonka lopputuloksen syöminen ei aiheuta morkkista (joo, en tiedä, miksi marsipaanikakulla herkuttelusta tulee morkkis). Instagramin kautta löysin tämänkin Naturally Sassy -blogin, jonka reseptivideoista osui silmiin mahtavan näkönen Banoffee-piiras. Pitää varmaan lähtee täydentämään mantelivoi- ja cashewpähkinävarastoja sekä hankkimaan jostain taateleita.
Sama tietty pätee ihan siihen arkiruokaankin. Jos kukkakaalista saa herkullisen pizzapohjan tai jos tavallisten munanuudeleiden sijaan voi tehdä nuudelinsa sillon tällön kesäkurpitsasta tai cannellonit munakoisosta niin hemmetin hienoa! En vaan oo tullut ennen ajatelleeksi tällasia. Puhumattakaan jostain muutaman ainesosan raakasuklaatryffeleistä tai cookie dough -palleroista. Tai mustapapubrowniesista. Hei HUHHUH.
Ja mikä mua on monissa resepteissä houkuttanut: se ruuanlaiton helppous ja/tai nopeus. En oo mikään intohimonen pipertelijä ja varsinkin viikolla tuntuu, että olis kiva iltasin tehdä muutakin ku seisoa hellan ääressä, niin nopeet ja mahdollisimman vähätöiset reseptit on pop. Tietysti se on leivonnassakin plussaa. Hienointa kuitenkin inspis ja uudet ideat!
Helppo välipala: banaania ja maapähkinävoita |
Kirsikkana kakun päällä on se, et meidän ipana on varsin kaikkiruokanen ja maistelee mielellään mitä vaan pöperöitä. Aina ei osu nappiin, mutta hän maistaa ja oppii.
Sä oot jo höyrähtäny. 1975
VastaaPoistaNäh, yhtälailla uppoo muutkin pöperöt edelleen!
Poista