Voi mummu, minkä taas teit

Nepun synttärit lähestyy. Oon laittanut sukulaisille kutsut jo menemään. Eilen oltiin juhlistamassa mun isän syntymäpäivää mun vanhempien luona ja siellä oli myös mun isän puolen isovanhemmat. He oli ainoat, joille ei kutsu mene tekstarina, joten kutsuin heidät henkilökohtaisesti tuolla kyläreissulla. Mummu siinä pyöritteli heti silmiään ja kyllähän mä sitä osasin odottaakin. Ei se mitään sanonu, paitsi kuulemma sitten, kun me oltiin jo lähdetty kotiin (kohteliasta, eikö?).

Niin. Kun mummu vihaa koiria. Kaikki tietää sen vallan hyvin. Kaikki tietää senkin, että meillä on koira. Inhottava pieni piski, jonka vehtaamisen vuoksi ei mummu ristiäisissäkään kuullut papin puheesta mitään. Tuffa ja isän veli oli viime syksynä pitäneet mummulle saarnan, että kotiin et varmana jää, jos kerran 1-vuotissyntymäpäiville on kutsuttu. Erikoisjärjestelyjä tarvittiin, ettei koira vaan pääse mummun lähelle. Joku siis piti koiraa sylissä tai esti sitä muuten menemästä kolmea metriä lähemmäs mummua. Se on vissi ja varma, että toiseen huoneeseen en koiraa sulje, sehän olis rangaistus, eikä se eläin mitään väärää ole tehny. Kestän senkin, että mummu työntää kävelykepillä koiraa kauemmas.

Tänä vuonna, kun tää tasan sama tilanne toistuu jo kolmatta kertaa (mainittakoon nyt, että ristiäiset oli ensimmäinen kerta, kun mummu vieraili minun/meidän kotona sen jälkeen, kun olen lapsuudenkodistani pois muuttanut ja kyläilyn on estänyt aina lemmikkieläimet), saa mummu mun puolesta jäädä kotiin kiukuttelemaan. Ihan on oma valintansa. Jos ei sitä yhtä kyläilyä vuodessa pysty tekemään ilman nurinaa, niin en voi sille mitään. Esitän kutsun kohteliaisuudesta, mutta en ala neuvotella asiasta enkä lupaa, että koira pistetään pois juhlien ajaksi (niin, ja onhan meillä silti ne kissat, nekin on ällöttäviä elukoita, mutta pysyttelevät sentään yleensä pois näkyviltä, kun on vieraita). Meidän koti on myös meidän koiran koti, ja jos meille tulee vieraita, ei ne voi sanella miten meillä ollaan. Ja tiedän, että synttärisankarille koira on oikeesti tärkeä, joten kyllä se saa olla juhlapäivänä mukana.

Ja tärkeintä on se, että juhlien tunnelma on mukava. Kiukutteleva mummu taatusti latistaa fiiliksen ja kaikki muut vieraat on jatkuvasti enemmän ja vähemmän huolehtimassa siitä, ettei mummua vaan harmita se yks 3-kilonen koira. Ikävää, jos pienen ihanan tytön omana juhlapäivänä huomio kiinnittyy vain mummuun ja mummun jupinaan koirasta. Ikävää on sekin, että tuffalle tulee huono mieli, kun ei hänkään voi nauttia kyläilyistä mummun kiukutellessa.

Tässä kaiken hässäkän keskellä tein myös päätöksen, että jätetään kaverisynttärit pitämättä ja kutsutaan myöhemmin syksyllä vaikka sitten muuten vaan kavereita leikkimään. Mulla ei riitä energiaa järjestää kolmia kekkereitä muutaman viikon sisään. Ja kun en oo edes omien kemujen päivämäärää vielä lyöny lukkoon.