Pieni koiramme lähti tänään sateenkaarisillalle

Niin siinä vaan kävi, että meidän pieni rakas koira oli jo niin sairauden uuvuttama, että katsoimme parhaaksi nukuttaa se ikiuneen.

Tällä viikolla käytiin kolmesti lääkärillä ja Heku vaan kuihtui kuihtumistaan. Eilen se painoi enää 2,2kg. Mutta mitä voi odottaa, jos toinen kerran lopettaa syömisen lähes kokonaan. Se on tosi huono merkki kaikilla mittapuilla. Kyllä me sitä ravittiin sen, mitä pystyttiin, mutta koska syömättömyys oli vain oire muusta, ei siitä kamalasti ollut hyötyä. 

Ei Hekulla kuitenkaan ilmeisesti kipuja ollut, koska voinnissa ei tapahtunut suurempaa muutosta kipulääkkeen antamisen jälkeen ja lääkärissä tiedettiin kertoa, että kipeä koira on yleensä rauhaton. Heku vain nukkui. 

Tänä aamuna mentiin lääkäriin kontrolliverikoetta ja röntgeniä varten. Olin aamun etätöissä. Istuin lattialla Hekun pedin vieressä tietokone sylissä. Lääkäriin lähtiessä reppana ei oikein jaksanut enää edes kävellä. Puin sen taas kerran villapaitaan, ettei se palele ja otin viltin mukaan. 

Eilen pyysin tarkempia tutkimuksia, kun mun mielestä Hekun olemus oli niin huolestuttava. Tänään rtg:ssä sitten näkyikin sisäelimet ikään kuin harmaana massana, etenkin maksan ympäristössä, eli se kieli siitä, että jotain (pahalaatuista) kasvainta siellä varmaankin oli. Verikokeissa samat arvot oli koholla kuin edelliselläkin kerralla, mutta enemmän. Perusarvot eli puna- ja valkosolut, hemoglobiini jne. olivat kaikki muuttuneet huonommiksi, mikä kertoi siitä, että koiran elimistö oli alkanut luovuttaa. Pientä lämpöäkin sillä oli, mutta ei ihan kuumeeksi luokiteltavaa vielä.

Meille tarjottiin mahdollisuutta tehohoitoon eläinsairaalassa, mutta se olisi tiennyt pitkähköä automatkaa ja luultavasti koepalan ottoa koiran vatsasta. Siinä tilassa, missä Heku oli tänään, olis nukutus koepalan ottoa varten voinut olla liikaa jo valmiiksi heikon kunnon ja matkustuksen aiheuttaman rasituksen takia. Meidän mielestä olis ollut uupuneen ja sairaan koiran kiusaamista lähteä rasittamaan sitä vielä ylimääräisellä lääkärireissulla, jonka lopputulema olis todennäköisesti ollut sama kuin tänään. 

Joulun aika tietysti herkistää tunteita entisestään ja kurjaa, kun tämä nyt tapahtui ennen joulua. Mutta en mä olis halunnut pitää niin kipeää koiraa väkisin meillä joulun yli ja murehtia, miten päästään tarvittaessa lääkäriin. Niin me sitten päätettiin, että päästetään Heku vaivoistaan, koska sehän meidän velvollisuus on. Huolehtia siitä, että sen ei tarvitse voida pahoin ja tuntea tuskaa nyt, kun siitä ollaan muutenkin hyvää huolta pidetty. Se, että tällanen päätös on tehtävä, tuntuu aina itsestään selvältä, kun lemmikin ottaa, mutta kun se tilanne on käsillä, se on aina kamalaa.

Heku rauhoitettiin ja nukutettiin, kaikki meni rauhallisesti ja kauniisti. Me päästiin hyvästelemään se, kun lääkäri oli todennut, että sydän on pysähtynyt. Sitten se käärittiin omaan Barbapapa-vilttiinsä odottamaan noutoa tuhkaukseen. Tuhkat viedään samaan muistolehtoon, mihin mm. edesmenneen Manne-kissan tuhkat on viety.

Tilanteen aavistaen pyysin aamulla Nepua vielä halimaan ja silittämään Hekua ennen hoitoon lähtöä. Illalla on kai kerrottava, että Heku ei enää tule kotiin.

On lempeä levon maa, unen sateenkaarisilta sinne johdattaa. 
Shah Arpilin Buenos Dias Hector, Heku 4.1.2006-19.12.2014